Ohita valikko
Valtuuston juhlaistunto vuonna 1925 kaupungintalolla.

Kaupunginvaltuusto 150 -juhlavuosi

Vaasan (silloin Nikolainkaupunki) kaupunginvaltuusto perustettiin 1875, kun senaatti antoi 8.12.1873 keisarillisen asetuksen koskien kunnallishallintoa kaupungeissa.

Uudistuksella lakkautettiin porvariston etuoikeutettu asema kaupunkien hallinnossa. Kunnan jäsenyys ulotettiin kaikkiin kaupungin asukkaisiin ja äänioikeus säädettiin kuuluvaksi kaikille veroa maksaville kunnan jäsenille. Keisarillinen asetus astui voimaan 1.1.1875 ja sen yksi tärkeimmistä seurauksista oli uuden toimielimen, kaupunginvaltuuston perustaminen.

Vaasan kaupunginvaltuuston vaalikokouksessa 12.1.1875 valtuuston puheenjohtajaksi valittiin kauppias Joachim Kurtén ja jäseniksi 30 miestä.

Valtuusto on pitänyt 25 vuoden välein juhlaistuntoja. Kuvassa juhlaistunto vuodelta 1925. Valtuuston 5. juhlakokous pidetään 27.1.2025 kaupungintalolla.

 

Historia

Vuonna 1852 tapahtuneen Vaasan palon jälkeen päätettiin uusi kaupunki rakentaa Klemetsön niemelle. Kaupunki siirtyi nykyiselle paikalleen virallisesti 1.8.1862 ja samalla kaupungin uudeksi nimeksi tuli Nikolainkaupunki.

Kaupungin hallintoelimenä toimi viiden raatimiehen ja pormestarin muodostama maistraatti, jonka jäseneksi saattoi päästä ainoastaan porvarisoikeudet saanut kauppias tai käsityöläinen. Virkamiehet, vapaiden ammattien harjoittajat ja työläiset olivat kaupungin tärkeimmässä hallintoelimessä vailla edustusta. 1800-luvun puolivälin jälkeen alkoi selvästi näkyä, että hallintojärjestelmä ei enää vastannut vallitsevaa todellisuutta porvaristoon kuulumattomien kaupunkilaisten lukumäärän ja merkityksen kasvaessa.

Kaupunginvaltuusto perustettiin 1875, kun senaatti antoi 8.12.1873 keisarillisen asetuksen koskien kunnallishallintoa kaupungeissa. Keisarillinen asetus astui voimaan 1.1.1875 ja sen yksi tärkeimmistä seurauksista oli uuden toimielimen, kaupunginvaltuuston perustaminen.

Vaasan kaupunginvaltuuston vaalikokouksessa 12.1.1875 valtuuston puheenjohtajaksi valittiin kauppias Joachim Kurtén ja jäseniksi 30 miestä.

Ensimmäinen valtuuston varsinainen istunto pidettiin 27.1.1875. Tässä kokouksessa käsiteltiin muun muassa valtuuston sihteerin viran julistamista hakuun, lainan myöntämistä kaupungin yleisten teiden rakentamiseen, valittiin kaupungin kassantarkastajat kaupungin yhteisen omaisuuden inventointiin, asetettiin toimikunta valmistelemaan kannanottoa keisarillisesta asetuksesta kaupungin uudeksi rakennusjärjestykseksi, päätettiin kaupunginviskaalin ja kaupunginvoudin palkankorotuksista ja pyydettiin lausunto köyhäinhoitolautakunnalta lisärakennusoikeuden myöntämisestä asian parissa toimivalle yhdistykselle.

Juhlaistunnot ja -päätökset:

  • 27.1.1925 kokouksessa tehtiin juhlapäätös, jonka mukaan päätettiin perustaa valtuuston 50-vuotisjuhlarahasto ja siirtää siihen kaupunginkassan 1924 vuoden käyttämättömistä säästöistä 300 000 markkaa. Rahaston vuotuiset tulot olisivat käytettävissä Pohjanmaan historiallisen museon rakennusrahaston kartuttamiseen sekä museorakennuksen valmistuttua museon hallintokustannuksiin ja uusien esineiden hankkimiseen.
  • 27.1.1950 kokouksessa tehtiin juhlapäätös, jolla päätettiin siirtää 1 miljoonaa markkaa kaupunginvaltuuston 50-vuotisjuhlarahastoon. Juhlarahaston vuotuinen tuotto oli rahaston sääntöjen mukaan käytettävä Pohjanmaan museon hallintaan ja uudishankintoihin.
  • 27.1.1975 kokouksessa päätettiin hankkia Palosaaren torille suihkukaivo.
  • 10.1.2000 kokouksessa päätettiin, että valtuusto pitää edelleen tärkeänä kehittää Vaasan vetovoimaisuutta ja asemaa alueensa osaamis,- kulttuuri- ja kongressikeskuksena ja päätti antaa kaupunginhallituksen tehtäväksi selvittää vaihtoehtoisia ratkaisuja ajanmukaisten musiikki- ja kongressitilojen järjestämiseksi kaupunkiin.

Lisää tietoa valtuuston historiasta julkaistaan loppuvuodesta 2024.

Juhlavuoden tapahtumat

Valtuuston 5. juhlakokous pidetään 27.1.2025 kaupungintalon juhlasalissa perinteistä ohjelmaa noudattaen. 55-jäsenistä kaupunginvaltuustoa johtaa puheenjohtaja Sari Somppi, 1. varapuheenjohtajana toimii Kai Luoma ja 2. varapuheenjohtajana Päivi Karppi.

Juhlakokouksessa tehdään juhlapäätös.

Juhlavuoden ohjelma päivittyy myöhemmin.