Yhteen ääneen

Ludwig van Beethoven (1770–1827):

Elegischer Gesang op. 118 (1814)

Einojuhani Rautavaara (1928–2016):

Die erste Elegie (1993)

Einojuhani Rautavaara:

Adagio celeste (1997/2000)

Ludwig van Beethoven 

Messu C-duuri op. 86 (1807)
1. Kyrie

2. Gloria 

3. Credo 

4. Sanctus 

5. Agnus Dei

Nils Schweckendiek, kapellimestari

Nils Schweckendiek opiskeli musiikkitiedettä sekä orkesterin- ja kuoronjohtoa Cambridgessa, Freiburgissa ja Helsingissä. Hän debytoi menestyksekkäästi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2006 johtaen Richard Straussin Ruusuritari-oopperan, jonka jälkeen hän on esiintynyt ympäri Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Hän on johtanut useammassa oopperatalossa sekä monilla festivaaleilla, mukaan lukien Leipzigin Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat. 

Nils Schweckendiek on aikamme musiikin puolestapuhuja ja hän on johtanut yli 100 kantaesitystä, mukaan lukien musiikkiteatteri-, orkesteri-, kuoro- ja soitinyhtyeteoksia. Hän on levyttänyt BIS, Toccata Classics, ICSM ja Alba Records -levy-yhtiöille saaden laajaa kansainvälistä tunnustusta, kuten GRAMMY-palkinto (paras kuoroesitys), Emma-palkinto (Vuoden klassinen) ja ICMA-palkinto (paras nykymusiikkiesitys) vuonna 2024 (Kaija Saariaho: Reconnaissance), kolme saksalaisten levykriitikoiden palkintoa (Saariaho: Reconnaissance, Pärt: Passio, Beat Furrer: Works for Choir and Ensemble), Ylen Vuoden levy -palkinto (Matthew Whittall: Northlands), kolmesti Vuoden kuorolevy -palkinto (Perttu Haapanen: Reports, Alex Freeman: Under the Arching Heavens; Saariaho: Reconnaissance) ja kaksi muuta Emma-ehdokkuutta. 

Vuodesta 2007 Nils Schweckendiek on vastannut Helsingin kamarikuoron taiteellisesta toiminnasta. Vuodesta 2014 hän on toiminut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professorina ja vuonna 2017 hän aloitti Musiikkitalon kuoron taiteellisena johtajana.  

Hän on vieraillut mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Suomalaisen barokkiorkesterin, Crash Ensemblen, Radion sinfoniaorkesterin, Oulu Sinfonian, RIAS Kammerchorin, Irlannin kamarikuoron, Norjan solistikuoron, Latvian ja Ruotsin radiokuorojen, Viron filharmonisen kamarikuoron, Kroatian radio- ja televisiokuoron, Porton Coro Casa da Músican ja Orquestra Barocco Casa da Músican sekä Hampurin NDR Chorin johtajana. Vuonna 2020 Svenska litteratursällskapet i Finland myönsi hänelle Fredrik Pacius -palkinnon luovasta ja näkyvästä työstään suomalaisella musiikkikentällä ja vuonna 2025 hänelle myönnettiin Suomen Säveltäjien Madetoja-palkinto. Vuonna 2022 Suomen kuoronjohtajayhdistys valitsi hänet Vuoden kuoronjohtajaksi. 

Helsingin kamarikuoro

Helsingin kamarikuoro on GRAMMY-palkittu, ammattilaulajista koostuva kamarikuoro, joka aloitti toimintansa vuonna 1962 Radion kamarikuorona. Kuoro otti uuden nimen käyttöön vuonna 2005.

Helsingin kamarikuoro tekee laajasti yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kanssa. Säännöllisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Musica nova Helsinki, Radion sinfoniaorkesteri sekä Suomalainen barokkiorkesteri. Viime vuosina kuoro on vieraillut useilla kansainvälisillä festivaaleilla ja konserttitaloissa, kuten Acht Brücken (Köln), Musiq3 (Bryssel), Musik Meran (Italia), Muziekgebouw (Amsterdam) ja Amare (Den Haag). Muita kumppaneita ovat olleet mm. Ars Nova Copenhagen, Det Norske Solistkor, Ensemble Recherche, Eric Ericsons Kammarkör, NeoQuartet, Uusinta Ensemble, Viron filharmoninen kamarikuoro, sekä useat suomalaiset orkesterit ja festivaalit. Kuoro on esiintynyt Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Alankomaissa, Virossa, Italiassa, Belgiassa, Puolassa, Skandinaviassa ja Venäjällä. Yhteistyö Yleisradion kanssa on jatkunut säännöllisenä sekä radiointeina että televisiointeina.

Helsingin kamarikuorolla on laaja ohjelmisto, joka ulottuu keskiaikaisesta musiikista kantaesityksiin ja a cappella -musiikista sinfonisiin teoksiin ja musiikkiteatteriin. Vuonna 2024 kuoro kantaesitti viisi teosta kamarikuorolle ja jazzorkesterille yhdessä Sointi Jazz Orchestran kanssa. 20-vuotisjuhlansa kunniaksi kuoro tilasi ja kantaesitti neljä uutta teosta kuorolle ja barokkiorkesterille yhteistyössä Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa vuonna 2025. Helsingin kamarikuoro esiintyy vaihtelevissa kokoonpanoissa yhdestä yli neljäänkymmeneen laulajaan ja se tunnetaan erityisesti nykymusiikin esittäjänä. Vuodesta 2005 Helsingin kamarikuoro on kantaesittänyt lähes 100 teosta, mukaan lukien laajoja musiikkiteatteriteoksia, sekä vastannut yli 40 teoksen Suomen-ensiesityksestä.

Kuoro levyttää säännöllisesti ja se on voittanut lukuisia levypalkintoja, mm. GRAMMY, Emma, ICMA (International Classical Music Award), Preis der deutschen Schallplattenkritik (kolmesti), Vuoden kuorolevy (kolmesti), Gramophone Editor’s Choice (kahdesti), sekä Yleisradion Vuoden levy. Palkittuja levytyksiä ovat olleet mm. Kaija Saariahon musiikkia sisältävä albumi Reconnaissance, Arvo Pärtin Passio sekä Beat Furrer: Works for Choir and Ensemble. Myös Alex Freemanin, Perttu Haapasen ja Matthew Whittallin musiikkia sisältäviä kuoron levytyksiä on palkittu.

Vuodesta 2007 kuoron taiteellisesta toiminnasta on vastannut professori Nils Schweckendiek. Kuoro on tehnyt yhteistyötä lukuisten kuoronjohtajien ja kapellimestarien kanssa. Radion kamarikuoron taiteellisina johtajina ovat toimineet Harald Andersén, Kaj-Erik Gustafsson, Ilmo Riihimäki, Eric-Olof Söderström ja Timo Nuoranne. Helsingin kamarikuoron ensimmäinen taiteellinen johtaja vuosina 2005–2007 oli Kimmo Hakola.  Helsingin kamarikuoro on eurooppalaisten ammattikamarikuorojen verkosto Tenson jäsen.

Taivasta tavoittelevaa musiikkia

”Ääniä, ääniä. Kuule, sydämeni, ääniä joita muuten / vain pyhät kuulivat”, kirjoittaa Rainer Maria Rilke Duinon elegioidensa ensimmäisessä runossa Arja Meskin suomennoksena. Voineeko Ludwig van Beethovenia (1770–1827) ja Einojuhani Rautavaaraa (1928–2016) kutsua pyhiksi – yksityiselämässään tuskin – mutta epäilemättä he kuulivat muilta kuulumattomissa olevia ääniä, jotka sitten kykenivät siirtämään nuoteiksi ja uraauurtaviksi teoksiksi. Beethovenin ja Rautavaaran välillä on helpompi nähdä erovaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä, mutta molempien teoksissa on parhaimmillaan transendentaalisuutta, joka nostaa ne korkealle arkipäivän yläpuolelle. Molemmat myös ovat merkittäviä sinfonikkoja, vaikka kirjoittivat sävellyksiä hyvin laajalla skaalalla.

Saksalainen Rilke (1875–1926) oli Rautavaaralle tärkeä runoilija läpi elämän. Wienissä II maailmansodan jälkeen oleskelleen Rautavaaran mielessä raunioita täynnä oleva kaupunki yhdistyi Rilken säkeisiin, kuten esimerkiksi pian I maailmansodan jälkeen kirjoitettuihin Duinon elegioihin. Tästä kokoelmasta tekstinsä ottava Die erste Elegie (Ensimmäinen elegia) syntyi kuitenkin vasta 1993 Europa Cantat -kuoroliiton sävellystilauksen myötä. Sävellysteknisesti teos seuraa Rilken aikalaisen Alban Bergin kehittämää versiota dodekafoniasta, jossa 12-sävelriviä käytetään kolmisointujen pohjana. Niinpä teos soi hyvinkin harmonisesti, joskin laaja ääniala ja haastavat harmoniamuutokset tekevät siitä hyvin haastavan laulajille. Kuoro-osuuksien lomassa kuullaan myös lyhyitä sooloja ja yleisölle tekstin seuraaminen on varsin ongelmatonta. Teoksen kantaesitti maineikas ruotsalainen Eric Ericsonin kamarikuoro vuonna 1994.

Myös Rautavaaran jousiorkesteriteoksen Adagio celesten (Taivaallinen adagio tai Taivaallinen hitaus) innoitus tulee tekstistä, mutta tällä kertaa Lassi Nummen (1928–2012) 1980-luvun tuotantoa olevasta runosta Sitten, sinä yönä. Rautavaara ja Nummi olivat päivälleen ikätovereita ja Rautavaara käytti Nummen tekstejä useissa vokaalisävellyksissään. Adagio celeste on kuitenkin instrumentaalimusiikkia ja inspiraatio ilmenee hienovireisemmin. Teos on vuosituhannen vaihteesta, jolloin myös Rautavaaran suosio oli suurimmillaan useiden enkeliaiheisten teosten siivittämänä. Laajalti erilaisia sävellystekniikoita käyttänyt Rautavaara pohjaa tämänkin teoksen 12-sävelriviin, josta hän uuttaa hyvinkin pehmeitä harmonioita. Rautavaara sanoo kuitenkin, että sävellysteknisten seikkojen sijaan teoksesta kertoo enemmän Nummen aistillisia sävyjä saava nocturnoteksti. Se on vuonna 1982 julkaistusta runokokoelmasta Kaksoiskuva, osiosta Talviyö. Runossa kertoja toivoo öistä kohtaamista rakastamansa henkilön kanssa. ”Anna minun herätä / vanhuuden ja kuoleman lävitse, ja herää itse, / tule kuin lumisade, yhdistä meidät / maailman yhteyteen” kirjoittaa Nummi täynnä kaipuuta. Adagio celesten kantaesitti Helsingin kaupunginorkesteri Mikko Franckin johdolla Rautavaara-festivaalilla Helsingissä vuonna 2002.

Ludwig van Beethoven sävelsi lauluyhtyeteoksensa Elegischer Gesang op. 118 (Eleginen laulu) varsin tarkalleen samassa iässä kuin Rautavaara Rilke-elegiansa. Elegischer Gesang on alun perin kirjoitettu Beethovenin vuokraisännän Johann von Pasqualatin nuorena kuolleen vaimon muistolle vuonna 1814, ja kantaesityksessä esitysvoimina olivat vokaali- ja jousikvartetti. Tekstilähde oli pitkään kadoksissa, mutta nykyään tiedetään, että runon kirjoitti saksalainen kirjailija ja virkamies Friedrich Haug (1761–1829). Beethoven käyttää runoa vapaasti ottaen vain osan säkeistä sävellykseensä. Tunnelma on harras ja surua täynnä. Teos tunnetaan myös alkusanojensa mukaan nimellä Sanft wie du lebtest (Yhtä tyynesti kuin elit).

Beethovenin kirkollisten teosten luettelo on poikkeuksellisen suppea verrattuna hänen muuhun tuotantoonsa. Hän oli säveltänyt kirkolliseen käyttöön vain oratorion Kristus öljymäellä, kun Joseph Haydnin palveluksia aiemmin käyttänyt Esterhazyn ruhtinas pyysi vuonna 1807 Beethovenilta – Haydnin lyhytaikaiselta oppilaalta – messun vaimonsa nimipäiväjuhlia varten. Beethovenin suhteellisen kokemattomuuden lisäksi tilauksen paineita lisäsi se, että messumestari Haydn oli 1800-luvun taitteessa kirjoittanut peräti kuusi messua samaan tarkoitukseen. Vertailulta ei siis voisi välttyä. Messu C-duuri op. 86 ei heikosti harjoiteltuna onnistunutkaan hurmaamaan kantaesitystä Eisenstadtissa kuunnellutta hallitsijaparia eikä Beethoven palannut messujen säveltämiseen ennen kuin Missa solemniksen myötä yli kymmenen vuotta myöhemmin.

Beethoven itse kuitenkin arvosti C-duurimessua hyvin paljon. Teos noudattaa varsin uskollisesti messun kaavaa ja se on kirjoitettu solisteille, kuorolle ja Beethovenin useimpien sinfonioiden varsin tyypilliselle orkesterikokoonpanolle, johon on kuitenkin lisätty urut. Kielenä on luonnollisesti latina. Vaikka teosta ei nykyäänkään esitetä kovin usein, on sen arvo tunnustettu jo kauan sitten.

Teksti: Panu Sivonen