Ohita valikko

EnergyVaasa - Pohjoismaiden energiateknologian keskus

EnergyVaasa on Pohjoismaiden suurin energiateknologian keskus, josta on kehittynyt kansainvälisesti merkittävä teknologiakeskittymä erityisesti älykkäiden sähköisten ratkaisujen, kestävän energian, joustavan sähköntuotannon ja digitalisaation alalta.

Korkean teknologian yritysten huomattavan määrän ansiosta Vaasan seutu tarjoaa uusille yrityksille menestyksekkään kasvualustan. EnergyVaasan ja koko seudun talous perustuu vientiin, jonka osuus on yli 80 prosenttia.

Vaasan seudulla tehdään yhteistyötä. Paikallisten yliopistojen, energiateknologiayritysten ja kuntien välinen yhteistyö on intensiivistä etenkin tutkimuksen, tuotekehityksen, innovaatioiden ja koulutuksen osa-alueilla. Ei siis ihme, että Vaasan seutu on saanut arvostusta Suomen innovatiivisimpana alueena. Täällä toimivalla energiateknologiateollisuudella on pitkä historia, johon myös vahva tutkimusosaamisemme perustuu.

Liiketoimintamahdollisuudet

Nykyään 38 % kotimaisesta energiasta tuotetaan uusiutuvista lähteistä, maailmanlaajuisesti osuus on vain 13 %. Uusiutuville energialähteille asetettu kansallinen tavoite on 50 % vuoteen 2030 mennessä. Tämän kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi maassamme on tilaa kansainvälisille yrityksille sekä uusiutuvan energian tuotantoon ja jakeluun erikoistuneille palveluille ja tuotteille. Alan liiketoimintamahdollisuudet Vaasan seudulla ovat erinomaiset.

EnergyVaasan kotisivut

Älykäs sähköverkko

Suomen energiajärjestelmä on maailman edistyksellisin, ja Vaasa on sen ytimessä. Kansallisen sähköverkon tehokkaan kehittämisen ja palveluvarmuuden parantamisen tuloksena energian jakeluautomaation taso maassamme on korkea. Vaasa on toiminut veturina sähköverkkojen digitalisoinnissa ja seudulta löytyy nykyisin maailmanluokan asiantuntemusta verkkoautomaatiossa ja -suojauksessa.

Energiavarastot

Akkutuotannon kannalta Vaasan ja koko seudun sijainti on erinomainen erityisesti luonnonvarojen, maailmanluokan osaamisen ja houkuttelevan liiketoimintaympäristönsä ansiosta. Perustyö energian varastointiliiketoiminnalle onkin täällä jo tehty.

Tarkempaa tietoa GigaVaasa -alueesta.

Uusiutuva energia

Uusiutuva energia, kuten tuulivoima, tulee olemaan tärkeässä roolissa kansallisessa tavoitteessa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Se avaa Vaasan seudulla uusia mahdollisuuksia erilaisten projektien kehittämiseen ja investointeihin. Seudulla toimii yli 160 energia-alan yritystä – katso luettelo yrityksistä.

Resurssit ja tuki

Invest In Vaasa cooperation

Vaasassa ei tarvitse yksin yrittää. Ainutlaatuinen yksityisen, julkisen ja akateemisen sektorin välinen yhteistyö on tuonut Vaasalle aseman energiateknologian pääkaupunkina.