Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Vaasassa suunnitellaan kävelykeskustan laajentamista – päivitetty yleissuunnitelma asetetaan nähtäville

Julkaistu: 8.9.2022

Vaasassa on laadittu viime vuosien aikana yleissuunnitelmaa, jossa kävelykeskusta laajenisi koko Hovioikeudenpuistikon alueelle. Suunnitelma asetetaan nyt uudelleen nähtäville siihen tehtyjen muutosten vuoksi. Laajennetulla kävelykeskustalla halutaan vahvistaa Vaasan ydinkeskustan vetovoimaisuutta, elinvoimaa ja viihtyisyyttä, sekä luoda houkuttelevampi ja toimivampi kävely- ja pyöräily-yhteys ydinkeskustan ja rannan välille.

Päivitetyssä yleissuunnitelmassa suunnitellaan kävelykeskustan laajentamista koko Hovioikeudenpuistikolle sekä keskeisten katualueiden, kuten Hovioikeudenpuistikkoon rajautuvien palokatujen kehittämistä osaksi Vaasan kävelykeskustaa.

Kävelykeskustan yleissuunnitelma pidettiin ensimmäisen kerran nähtävillä jo vuoden 2020 lopussa. Kaupunkilaisilla oli silloin mahdollisuus ottaa kantaa suunnitelmaan ja sen eri vaihtoehtoihin nettikyselyn kautta. Palautteen pohjalta suunnitelmaa työstettiin eteenpäin ja edellisen kuulemisvaiheen vaihtoehtoja yhdistettiin ja muokattiin uudeksi ehdotukseksi.

– Suunnitelman rajaus on hieman muuttunut edelliseen kuulemisvaiheeseen verrattuna. Suunnitelma painottuu tässä vaiheessa Hovioikeudenpuistikkoon välillä Raastuvankatu-Rantakatu, koska Pitkäkadun ja Ratakadun välillä rakentaminen on jo käynnissä ja Kauppatorin kehittämisestä on käynnissä erillinen suunnittelukilpailu, kaavoitusarkkitehti Emma Widd kertoo.

Pitkäkatu-Ratakatu välisellä osuudella päätettiin selkeän yleissuunnitelmatilanteen, positiivisen palautteen sekä kohteeseen myönnetyn valtionavustuksen vuoksi jatkaa toteutusvaiheeseen jo ennen kuin koko Kävelykeskustan yleissuunnitelma oli hyväksytty. Torin osalta toisaalta nähtiin, että kehittämiseen tarvitaan yleissuunnitelman lisäksi myös muita työkaluja, ja torialueen kehittämisestä päätettiin järjestää erillinen suunnittelukilpailu.

– Kauppatorin suunnittelukilpailun voittaja valitaan syksyn 2022 aikana ja torialueen tarkempi suunnittelu jatkuu sen jälkeen voittajaehdotuksen pohjalta, Widd sanoo.

Kävelykeskustan yleissuunnitelma asetetaan suunnitelmaan tulleiden muutosten ja asian merkittävyyden takia uudelleen nähtäville. Suunnitelmaan voi nähtävilläolon aikana ottaa kantaa muistutuksella tai ottamalla yhteyttä kaavoitukseen.

Nähtävilläolon jälkeen käydään läpi suunnitelman jatkotyöstämisen tarvetta, jonka jälkeen suunnitelma viedään Kaupunkiympäristölautakuntaan hyväksyttäväksi. Hyväksytystä yleissuunnitelmasta jatketaan tarkempaan suunnitteluun ja toteutukseen osa-alueittain.

Suunnitelma tulee nähtäville sekä Kävelykeskustan yleissuunnitelma -sivulle, että kaupunkiympäristön toimipisteeseen osoitteeseen Kirkkopuistikko 26.

Kaupunkiympäristölautakunnan esityslistaan voit tutustua täällä.

Lisätietoja antaa:
Kaavoitusarkkitehti Emma Widd, emma.widd@vaasa.fi, puh. 0403542819