Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Ylilääkäri Kaj Lahti on tehnyt merkittävän uran diabeteshoidossa

Julkaistu: 14.6.2021

Eläkepäivillään töitä tekevä sisätautien erikoislääkäri, diabeteshoidon erityispätevyyden omaava Kaj Lahti ammentaa edelleen huippuammattitaitoaan potilaiden sekä Vaasan seudun diabeteshoidon eteen. Diabeteshoidosta on tullut jopa hänen harrastuksensa vuosien aikana tehdyn tutkimus- ja järjestötoiminnan kautta.

Aprillipilana 1.4.2021 Kaj Lahti jäi eläkkeelle, ja nyt hän tekee kahta työpäivää viikossa diabetesvastaanotolla marraskuun loppuun asti, kollegansa äitiysloman ajan.

– Meillä Vaasan kaupungilla on vain kaksi diabetologia eli sisätautien tai yleislääketieteen erikoislääkäriä, joilla on myös diabeteshoidon erikoispätevyys laajan työkokemuksen ja koulutuksen ansiosta. Tulen mielelläni töihin, sillä koen edelleen työni diabeteshoidon edistäjänä erittäin mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi, kuvailee vaasalaislähtöinen Lahti.

Työura Vaasassa diabeteshoidon kärjessä

– Valmistuin lääkäriksi Oulusta vuonna 1983, ja ensimmäinen työpaikkani oli Vaasan terveyskeskus. Vuonna 1984 siirryin lääkäriksi Maalahteen, kunnes vuonna 1986 aloitin sisätautilääkärin erikoistumisopinnot, joiden aikana työskentelin Vaasan keskussairaalassa, kertoo Lahti uransa alkuvaiheista.

Lahti valmistui sisätautien erikoislääkäriksi vuonna 1993 Tampereelta, ja palasi takaisin Vaasan kaupungille ensin apulaisylilääkäriksi ja vuodesta 1996 ylilääkäriksi kaupunginsairaalaan vuoteen 2006 asti. Diabeteshoidon erityispätevyyden Lahti sai vuonna 2002. Seuraavaksi työura vei Lahden jälleen Vaasan keskussairaalaan, sisätautiosaston ylilääkäriksi vuoteen 2010 asti, jonka jälkeen Lahti palasi kaupunginsairaalaan ylilääkäriksi.

Sisätautilääkäriksi erikoistumisen aikana Lahti teki pyrähdyksen Malmön yliopistollisessa sairaalassa, mutta muuten Lahti on vaikuttanut hyvin pitkälti Vaasan sairaanhoitopiirin alueella vieden muiden ammattilaisten kanssa diabeteshoidon tutkimusta ja kehitystyötä merkittävästi eteenpäin. Lahti on myös diabeteshoidon tunnettu luennoitsija sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Miksi osaamisalueena diabetes?

– Täällä Vaasan alueella on ollut koko urani aikana paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet tutkimusta diabeteshoidosta ja sen moninaisuudesta. He ovat tehneet aktiivista kehittämistyötä vuosien ajan. Esimerkiksi Vaasan alueella on vuodesta 2006 alkaen ollut käynnissä diabetestutkimushanke koko Vaasan sairaanhoitopiirin alueella, DIREVA tutkimushanke. Tutkimuksessa on selvitetty diabeteshoidon ja diabetessairauden monimuotoisuutta. Tämä hanke on ollut myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävä. Hanke toteutettiin yhteistyössä Lundin ja Helsingin yliopistoiden kanssa, selventää Lahti.

Diabeteshoidon tutkimustyö ja onnelliset potilaat ovat uran kohokohtia

– Kun huomaan, että saan olla mukana diabeteshoidon tutkimuksessa paikallisesti ja osana asiantuntijaryhmiä sekä saan kouluttaa nuorempia lääkäreitä, olen todella onnellinen tekemästäni urasta diabeteshoidossa. Olen saanut ilokseni myös pitää diabetesaiheisia luentoja viimeisten 10-15 vuoden aikana, listaa Lahti uransa kohokohtia.

10 vuoden aikana diabeteksen hoidossa ovat kehittyneet todella paljon saatavilla olevat lääkkeet, diabeteksen seurantamenetelmät sekä tekniset laitteet.

– Ei aikaisemmin voinut edes tällaisesta uneksia. Nykyään tyypin 1 ja 2 diabeteksen hoitoon on todella hyviä lääkkeitä, joilla voidaan oikeasti vaikuttaa suotuisasti diabetessairauden ennusteeseen. Toki tässä edellytetään myös potilailta mukana oloa, kuten elämäntapamuutoksia, tahtotilaa, ymmärrystä sekä suostumusta ja halua ottaa hoitomenetelmät käyttöönsä, kuvailee Lahti.

Esimerkkinä Lahti kertoo, että sairaalloinen lihavuus on sairaus, eikä potilaan omaa syytä. Yhteistyö terveyskeskuslääkärin, ravitsemusterapeutin, diabetesvastaanoton sekä Vaasan keskussairaalan kirurgian poliklinikan välillä on saumatonta ja erinomaista sairaalloisen lihavuuden hoidossa. Pääsääntöisesti diabetes paranee, kun sairaalloinen lihavuus saadaan hoidettua.

– Tänäänkin olen vastaanotollani tavannut kaksi onnellista potilasta lihavuusleikkauksen jälkeen, iloitsee Lahti.

– Kun hallitsen tämän alani ja näen onnellisia ja kiitollisia potilaita, niin teen todella mielelläni edelleen töitä. Olen työurani aikana hoitanut joitakin potilaita vuosia, ja on todella ihana nähdä heitä uudelleen ja huomata, kuinka hyvin he tällä hetkellä voivat sairaudestaan huolimatta, hymyilee Lahti.

”Olen erittäin ylpeä kotisairaalasta ja saattohoito-osastosta – meillä on todella ammattitaitoinen henkilöstö”

– Olen erittäin ylpeä kaikista kotisairaalan ja saattohoito-osaston henkilökuntaan kuuluvista. He tekevät todella erinomaista työtä suurella sydämellä ja vahvalla ammattitaidolla. Minulla on ollut suuri kunnia olla perustamassa näitä toimintoja 1990-luvulla, liikuttuu Lahti.

Kesähuvila saaristossa sekä perheen ja ystävien seura eläkepäivinä

– Olen vuosien saatossa halunnut ja saanut olla mukana omaan erikoisalaani diabetekseen liittyvissä asiantuntija- ja tutkimusryhmissä niin, että siitä on tullut myös vapaa-ajan harrastukseni, hymyilee Lahti.

– Minut on puolivuotiaasta asti viety kesähuvilalle Vaasan saaristoon. Nykyään kyseinen palsta saaresta on minun omistuksessani. Siellä vietän perheeni, lasteni ja lastenlasteni kanssa kesiä, kuten olen viettänyt koko elämäni ajan. Haluan muutenkin auttaa ja tukea lapsiani ja lastenlapsiani heidän elämässään. Myös lukuisat ystävät kuuluvat sosiaaliseen elämääni, iloitsee Lahti.

Kaj Lahti on keräilijä isänsä jalanjäljissä. Lahti kerää vanhoja, mekaanisia kameroita ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Kameroita on kertynyt omaan huoneeseensa yli 300 kappaletta.

– Haluan myös lausua kiitokseni kaikille niille, jotka ovat lähettäneet viestejä ja muistaneet minua eläketilaisuudessa 21.5.2021, kiittää Lahti.