Ohita valikko
Lapset hyppivät ja kiipeilevät isolla kivellä metsässä.
Hirvet-ryhmän eskarilaisten Aavan (vas.), Siljan, Veetin, Aatun, Tuomon ja Hansin mielestä kiviltä on hauskaa hyppiä sammaleisen pehmeään maahan.

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Mutasotaa ja sammakoita: metsäeskarissa opitaan luonnossa

Julkaistu: 27.10.2021

Kuparisaaren metsikössä kaikuu laulu, nauru ja välillä on myös aivan hiljaista. Metsäaukiolta voi tavata Punahilkan päiväkodin Hirvet-ryhmän esikoululaisia, jotka ovat Vaasan ensimmäinen virallinen ulkopäiväkotiryhmä.

Kuusivuotiaat Pyry Sjöblom ja Veeti Hahto kömpivät ketterästi komeaan risumajaan, eivätkä menoa haittaa edes Pyryn kyynärsauvat.

– Täältä majasta löytyy kaappeja, joissa on varakeppejä rakentamista varten. Ja eilen nähtiin tuolla lätäköissä ainakin sata sammakkoa, pojat kertovat.

Lasten mielestä parasta ulkona on leikkiä kotia, piilosta, hippaa ja mutasotaa. Myös kiviltä hyppiminen sujuu eskarilaisilta sutjakkaasti.

Tukikohta metsässä

Hirvet-ryhmä viettää päivistään ulkona klo 9-13 välisen ajan. Aamulla kokoonnutaan Suvilahden päiväkodin pihaan, josta matkaa jatketaan jäähallin takana metsässä sijaitsevaan tukikohtaan.

Metsäisellä aukiolla on kolme risumajaa, mutta muuten paikka ei erotu muusta metsiköstä. Usein eskarilaiset jatkavat matkaa myös muualle, esimerkiksi rantaan tai monitoimiviheriölle.

Moni on kysellyt henkilökunnalta, mitäs sitten talvella tehdään, kun pakkasta on 30 astetta.

– Eihän tämä mikään selviytyjät Vaasa ole, eli tarvittaessa voimme esimerkiksi siirtyä syömään sisätiloihin, lastenhoitaja Mika Keko kertoo.

Hirvet-ryhmällä on sisätiloina käytössään Suvilahden päiväkodin pihapiirissä sijaitseva mökki. Mökissä syödään aamupala ja levätään iltapäivällä.

Sama opetussuunnitelma, eri toteutustavat

Lapsilla on ulkona aina mukana omat reppunsa varavaatteineen. Opettajien suuremmissa repuissa kulkevat ylimääräiset varavaatteet, laminoidut opetusmateriaalit sekä puhelimet ja tabletit.

Ulkona noudatetaan samaa esiopetussuunnitelmaa kuin sisälläkin toimivissa ryhmissä. Opetus ja menetelmät suunnitellaan ja toteutetaan ulos sopiviksi, siksi ne ovat tavallista toiminnallisempia. Ulkona toimii niin tunnetaitojen, kirjaimien kuin geometriankin harjoittelu.

– Suvilahden rannan penkeillä ja pöydillä voimme käyttää kyniä ja vihkoja, mutta kyllä omia nimiä kirjoitetaan myös kivillä ja kepeillä, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Sanna Afonne.

Uusia ulkopäiväkoteja Gerbyhyn ja Huutoniemelle

Punahilkan päiväkodin ulkopäiväkotiryhmä on kuluvan lukuvuoden pilotti, josta kerätään kokemuksia jatkoa varten.

Vaasaan saadaan tänä vuonna lisää suosittua ulkopäiväkotitoimintaa. Huutoniemelle perustetaan suomenkielinen ja Gerbyhyn ruotsinkielinen ulkopäiväkoti 5-6-vuotiaille. Ulkopäiväkotien tukikohdat perustetaan Gerbyn ja Huutoniemen avointen päiväkotien tiloihin.

Aikuinen ja kaksi lasta istuvat metsässä kaatuneen puu päällä ja syövät lounasta.
Aava ja Aatu nauttivat lounasta Suvilahden metsässä varhaiskasvatuksen opettaja Heidi Ahonpään kanssa.