Ajankohtaista TaiKonilla
Tiedotamme tällä sivulla ajankohtaisista asioista TaiKonin toiminnassa. TaiKonilla on lasten ja nuorten esityksiä ja näyttelyitä sekä lastenkulttuuritapahtumia ympäri vuoden. Tervetuloa!
Loistan yhdessä muiden kanssa! -yhteisötaideteos Vaasan pääkirjastolla, 1.-31.10.2026
Lätäkkö – Lasten kulttuuriviikot 1.-31.10.2026
Loistan yhdessä muiden kanssa! -yhteisötaideteos on esillä Vaasan pääkirjastolla Draamasalin aulassa. Teosta varten jokainen oppilas on tehnyt omanlaisensa kalan. Yhdessä ryhmän muiden kalojen kanssa ne muodostavat parven. Teoksen ajatuksena on muistuttaa siitä, että jokainen saa olla ryhmässä juuri sellainen kuin on.
Yhteisötaideteoksen toteutukseen ovat osallistuneet TaiKonin ryhmät:
- Kuvataide-käsityömix varhaisikä -ryhmät
- Kuvataide-käsityömix 1 -ryhmät
- Kuvataide Länsimetsä
- Bildkonst Vikinga skola
- TaiKonin Käsityö-askartelumix 1.–6.-lk, Isolahden koulu (Harrastamisen Vaasan malli)
- TaiKonin Mediataide 3 on luonut yhteisteokseen äänimaiseman.
Taideteos jää kirjastolle koko Lätäkkö-kuukauden ajaksi
Taideteos jää kirjastolle koko Lätäkkö-kuukauden ajaksi ja teosta voi täydentää omatoimisesti. Ei ikärajaa, pienimmät lapset voivat tehdä yhdessä huoltajan kanssa.
- Pääkirjasto, Kirjastonkatu 13
- lapsiperheille
- Vapaa pääsy !
Lasten kulttuuriviikot Lätäkkö tarjoaa hauskoja tapahtumia ja mukavaa tekemistä koko lokakuun ajan. Ohjelmaa löytyy niin lapsiperheille, kouluille kuin varhaiskasvatusryhmillekin. Katso koko LÄTÄKKÖ-kuukauden ohjelma.
Vanhempi-lapsi viikko 2.–8.11.2026 (viikko 45)
Viikolla 45 vietämme vanhempi-lapsi-viikkoa!
Vanhempi-lapsi-viikolla 2.–8.11.2026 jokainen oppilas saa kutsua jommankumman vanhemmista tai isovanhemmista, huoltajan tai muun lapselle tärkeän aikuisen mukaan tunnille. Toivomme, että aikuinen osallistuu opetukseen yhdessä lapsen kanssa.
Ruotsalaisuuden päivä taiteen parissa! pe 6.11.2026 klo 15–17.30 Wasa Teaterilla
Tervetuloa viettämään luovaa iltapäivää taiteen ja sirkuksen merkeissä! Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi järjestetään maksuttomia työpajoja alakouluikäisille Wasa Teaterissa ja Open stage -esityksiä Vasallenissa 6.–9.-luokkalaisille.
Alakouluikäisille suunnatut työpajat Wasa Teaterissa
Työpajoissa lapset pääsevät kokeilemaan sirkusvälineitä ja askartelemaan TaiKonin opettajien johdolla.
- Aika: perjantai 6.11.2026 klo 15.00–17.00
- Paikka: Wasa Teater, Glaset-tila, Hietasaarenkatu 7, Vaasa
- Kohderyhmä: 1.–6.-luokkalaiset
TaiKonin ja Kuula-opiston oppilaiden Open Stage -esitykset Vasallenissa
Työpajojen jälkeen TaiKonin ja Kuula-opiston oppilaat esiintyvät Open Stage -esityksillään, jotka ovat maksuttomia ja suunnattu ensisijaisesti 6.–9.-luokkalaisille.
- Aika: perjantai 6.11.2026 klo 17.00–17.30
- Paikka: Vasallen, Kirkkopuistikko 16, Vaasa (Wasa Teater rakennus, sisäänkäynti Kirkkopuistikon puolelta)
- Kohderyhmä: 6.–9.-luokkalaiset
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sen järjestää TaiKon sekä Kuula-opisto yhteistyössä Wasa Teaterin kanssa.
Työpajan mahdollistaa Skapa i Vasaregionen -hanke, jota rahoittaa Svenska kulturfonden.
Yrittäjyys luovalla alalla: Miten perustaa oma yritys? Maksuton luento, ti 10.11. klo 18–19.30 (Alma, Kirkkopuistikko 15)
Haaveiletko työstä, jossa saat käyttää luovuuttasi ja tehdä omannäköistäsi uraa? Tule mukaan kuulemaan, millaista yrittäjyys luovilla aloilla oikeasti on!
Pääset tapaamaan menestyneitä luovan alan yrittäjiä, jotka kertovat omista uratarinoistaan, onnistumisistaan sekä haasteista. Saat käytännön vinkkejä yrittäjyyteen ja kuulet, miten omasta mielenkiinnon kohteesta voi kasvaa ammatti tai jopa oma yritys.
Neljäosainen ja kaksikielinen luentosarja on suunnattu erityisesti nuorille, jotka ovat kiinnostuneita luovan alan yrittäjyydestä ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Et tarvitse aiempaa tietoa yrittäjyydestä, riittää, että olet kiinnostunut oppimaan uutta ja inspiroitumaan.
Tule hakemaan uusia ideoita, rohkeutta unelmiesi toteuttamiseen ja näkökulmia oman tulevaisuutesi rakentamiseen!
Miten perustaa oma yritys -luento ja paneelikeskustelu
- Päivä: Tiistai 10.11.2026, klo 18.00-19.30
- Paikka: Kansalaisopisto Alman juhlasali, Kirkkopuistikko 15, Vaasa
- Luennoitsija ja moderaattori: Johanna Stenback, Tuottaja, Moomin Characters Oy Ltd
- Paneelikeskusteluun osallistuvat:
- Jennifer Lipkin, taiteilija, sisustusarkkitehti
- Sandra Holmäng, somevaikuttaja, VogaStyling
- Jussi Loukiainen, toimitusjohtaja, Platonic Partnership pelistudion perustaja
- Ilmoittaudu tästä mukaan maksuttomalle luennolle
Tämä luento on osa luentosarjaa Yrittäjyys luovalla alalla:
- Luento 1: Miten perustaa oma yritys? Tiistai 10.11.2026
- Luento 2: Miten rakentaa oma brändi? (joulukuu 2026, päivä tarkentuu myöhemmin)
- Luento 3: Rahoitus, apurahat ja yritystuet (tammikuu 2027, päivä tarkentuu myöhemmin)
- Luento 4: Markkinointi ja myynti – miten onnistun? (helmikuu 2027, päivä tarkentuu myöhemmin)
Luentosarjan mahdollistaa Skapa i Vasaregionen -hanke, jota rahoittaa Svenska Kulturfonden.
Vihreää valoa tälle! – Tule mukaan keksimään jotain uutta! Maksuton projekti TaiKonin 12–18-vuotiaille oppilaille, pe 13.11. & la 14.11.
Vihreää valoa tälle! – Tule mukaan keksimään jotain uutta!
Haluaisitko tehdä TaiKonista entistä kivemman paikan kaikille? Onko sinulla ideoita tapahtumista, tempauksista tai asioista, jotka voisivat parantaa yhteishenkeä ja hyvää fiilistä?
Vihreää valoa tälle! on maksuton projekti 12–18-vuotiaille TaiKonin oppilaille. Sen aikana pääset tutustumaan uusiin ihmisiin, jakamaan omia ajatuksiasi ja kehittämään yhdessä muiden kanssa ideoita, jotka voivat oikeasti toteutua TaiKonissa.
Työskentelemme rennosti ja hauskasti esimerkiksi:
- teatteri-improvisaation avulla
- luovien ideointitehtävien parissa
- piirtäen ja keskustellen
- yhdessä uusia ratkaisuja kokeillen
Sinun ei tarvitse osata mitään etukäteen. Riittää, että olet kiinnostunut vaikuttamaan ja tekemään yhdessä muiden kanssa.
Projektin tavoitteena on löytää tapoja lisätä hyvää ilmapiiriä, yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta TaiKonissa. Halutessasi voit olla mukana myös suunnittelemassa aiheeseen liittyvää avointa tapahtumaa.
Osallistuminen on maksutonta, tarjolla on pientä syötävää, ja kaikki osallistujat saavat myös pienen TaiKon-lahjan projektin päätteeksi.
Ajankohdat:
- pe 13.10. kl. 17.00–19.00
- la 14.10. kl. 13.00–16.00
Projektia ohjaa TaiKonin teatterin ja tanssin opettaja Nella Turkki. Työskentely tapahtuu suomeksi, mutta mukaan ovat lämpimästi tervetulleita myös muutakin kieltä puhuvat nuoret.
Tule mukaan vaikuttamaan, kokeilemaan ja suunnittelemaan villejäkin ideoita!
VALO-LJUS-tapahtuma – lapsen oikeuksien päivän kunniaksi, pe 20.11.2026 klo 18
Vaasassa järjestetään YK:n lapsen oikeuksien päivän kunniaksi valokulkue perjantaina 20.11. klo 18. Tapahtuma alkaa Vaasan kauppatorilta lasten oikeuksien julistuksella ja jatkuu valokulkueena TaiKonille Kasarmialueelle, jossa tapahtuma huipentuu TaiKonin oppilaiden valoesityksiin ja näyttelyyn.
Tule juhlistamaan kanssamme lasten oikeuksia ja osallistumaan valokulkueeseen. Tapahtuma on avoin kaikille ja se kestää noin tunnin. Otathan oman lampun tai lyhdyn mukaan!
VALO-LJUS-tapahtuma pe 20.11.2026
- klo 18.00 Lasten oikeuksien julistus Vaasan kauppatorilla
- n. klo 18.10 Valokulkue lähtee torilta TaiKonille
- n. klo 18.20 kulkue saapuu TaiKonin sisäpihalle (Kasarmi 11, Itäinen Kasarmi 7–9), jossa TaiKonin teatteri-, tanssi-, sirkus-, käsityö-, media- ja kuvataideoppilaiden esityksiä ja Vihreää valoa -näyttely.
VALO-LJUS-tapahtuman järjestää taiteen perusopetusta tarjoava TaiKon. Kulkueessa on mukana myös Batucadakatu65-lyömäsoitinryhmä.
Harrastamisen Vaasan mallin harrastustoiminta alkaa taas!
TaiKon on järjestää tänä lukuvuotena maksutonta harrastustoimintaa koulupäivien päätteeksi kahdeksalla eri koululla!
Harrastamisen Vaasan mallin -harrastustoiminta alkaa syyskuussa, ja ensimmäiset ilmoittautumiset 28.8. Osa harrastuksista on koulukohtaisia ja osa kaikille kouluille yhteisiä. Seuraa oman koulusi tiedotteita Wilmassa!
- Tarkista kaikki harrastusryhmät: vaasa.fi/harrastamisenvaasanmalli
- Ilmoittautuminen: vaasa.fi/harrastamisenvaasanmalli
Harrastamisen Vaasan malli tukee lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla mieluisan ja maksuttoman harrastuksen koulupäivän yhteydessä.
Löytötavarat
Unohditko jotain TaiKonille?
Löytötavaroita voi noutaa TaiKonilta 19.8. alkaen ma-to klo 16–20. Löytötavarat sijaitsevat käytävällä TaiKonin toimiston läheisyydessä.