Skapa i Vasaregionen -hanke
Hankkeen tavoite on parantaa taideopetuksen saatavuutta ja tasavertaisuutta lapsille ja nuorille sekä laajentaa taideopetuksen valikoimaa.
Skapa i Vasaregionen –hankkeelle on myönnetty 62 000 euroa Svenska kulturfondenin tukea vuodelle 2023 sekä 270 000 euroa vuosille 2024–2026.
Taidekasvatusta erityisryhmille, sanataidetta ja yhteistyötä yli kuntarajojen
Hanke keskittyy hyvinvointiin, luovuuteen ja rakenteiden selkiyttämiseen. Laajennamme muun muassa taidekasvatuksen saatavuutta erityisryhmien opetukseen, avaamme ovia sanataiteen maailmaan ja laajennamme opintopolkuja yli kuntarajojen. Pyrimme myös laajentamaan taidekasvatuksen opettajien työmahdollisuuksia luomalla yhteistyökuvioita. Tarvitsemme osaavaa henkilökuntaa Vaasaan ja sitä saamme ainoastaan, mikäli pystymme tarjoamaan pysyviä työmahdollisuuksia.
Vaasan kaupungilta mukana ovat taiteen perusopetuksen oppilaitokset TaiKon ja Kuula-opisto.
OHJAUSRYHMÄ 2024–2026
- Autio Sannasirkku, johtava rehtori, Alma
- Wiik Mia, apulaisrehtori Alma, TaiKon
- Holmström Tomas, rehtori, Kuula opisto
- Jaakkola Ronnie, rehtori, Musiikkiopisto Legato
- Sirén-Aura Monica, koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston puheenjohtaja, Vaasan kaupunki
- Hautio Nina, hankekoordinaattori
Vuoden 2025 kurssit ja työpajat
Ordkonst för ungdomar 13–18 år
- Lärare: Författaren Ellen Strömberg
- Tidpunkt: Lördag 8.11 (Svenska veckan)
- Plats: TaiKon, Östra Kaserntorget 7–9, rum 3
- Anmälningen öppnar i september
Ordkonst är en del av Svenska kulturfondens finansierade projekt Skapa i Vasaregionen.
Julia Johansson toimii tällä hetkellä koordinaattorina kulttuuriprojektissa, jonka tavoitteena on lisätä eri taidemuotojen saavutettavuutta perusopetuksen oppilaille.
Syksyllä 2025 Vaasan seudun suomen- ja ruotsinkielisille kouluille tarjotaan taidekasvatuspäiviä, joiden aikana 1.–6.-luokkien oppilaat saavat mahdollisuuden tutustua eri taidemuotoihin. TaiKonin opettajat vierailevat kouluissa ja ohjaavat luovia työpajoja muun muassa sirkuksen, tanssin ja teatterin parissa. Taidekasvatuspäivät ovat osa Skapa i Vasaregionen -hanketta, joka saa rahoitusta Svenska Kulturfondenilta.
Sirkustaiteen kaksikielinen jatkokoulutus 26–27.4.2025 Vaasassa
Neljä Pohjanmaalla toimivaa Skapa-hanketta (kts. alla) tekevät aktiivisesti yhteistyötä mm. luomalla uusia malleja, kokeilukursseja ja jatkokoulutuksia. Yksi toimenpide on kehittää sirkusopetusta. Tähän liittyen Skapa-hankkeet järjestävät yhdessä kaksikielisen (suomi ja ruotsi) sirkustaiteen jatkokoulutuksen Vaasassa huhtikuussa.
On aika laajentaa pedagogista työkalupakkiasi, inspiroitua ja antaa alueesi lapsille ja nuorille mahdollisuus päästä osalliseksi osaamisestasi. Vaasassa järjestettävän viikonlopun aikana voit syventyä eri sirkuslajeihin. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, olitpa sitten esittävän taiteen, tanssin tai voimistelun opettaja, väline- tai akrobatian ohjaaja, näyttelijä tai muuten vain kiinnostunut sirkuslajeista.
Jatkokoulutus 26–27.4.2025 Vaasassa.
Ilmoittaudu Mustasaaren aikuisopiston verkkosivuilla. Viimeinen ilmoittautumispäivä 16.4.2025.
Järjestäjät:
Skapa i Vasaregionen project and Vaasa Spouse Programme arranges a workshop for children free of charge on 12 April 2025 at TaiKon in Vaasa
Aim:
The children of foreign students of Vaasa Spouse Programme will get an opportunity to test and experience different art forms at TaiKon free of charge. The aim is that the children, together with their parents, get to know TaiKon’s art forms and activities. It would be great if the children find an art hobby of their own thanks to the workshop.
- Date: Saturday 12 April 2025
- Time: Starting at 11:00 hrs and ending at 12:30 hrs
- Place: TaiKon
- Address: Itäinen Kasarmintori 7-9 in Vaasa
- Language of the workshop: English
- Program: The participants can test the following art forms
- Dance (teacher Pinja Rajala)
- Circus (teacher Julia Johansson)
- Visual art (teacher Mirka Johanssons
Each age group can test the art forms for half an hour at a time, see below:
- Group consisting of 4-8 year-old children
- 11:00 -11:30 hrs: Circus (Room 1)
- 11:30-12:00 hrs: Dance (Room Blackbox)
- 12:00 – 12:30 hrs Visual art (Room 6)
- Group consisting of 9-12 year-old children
- 11:00 -11:30 hrs Visual art (Room 6)
- 11:30-12:00 hrs Circus (Room 1)
- 12:00 – 12:30 hrs Dance (Room Blackbox)
- Group consisting of 13-15 year-old children
- 11:00 -11:30 hrs Dance (Room Blackbox)
- 11:30-12:00 hrs Visual Art (Room 6)
- 12:00 – 12:30 hrs Circus (Room 1)
The workshop is part of the Skapa i Vasaregionen project, which is financed by The Swedish Cultural Foundation in Finland.
TaiKons kostnadsfria svenskspråkiga Ordkonstkurs för 2011–2015 födda
Eleverna arbetar både självständigt och i grupp, gör fantasifulla skrivövningar och leker med språk och uttryck. Även en del teater- och dramaövningar förekommer. Inga förhandskunskaper behövs, det räcker med att eleverna är nyfikna på hur man kan trolla med text och berättande.
- Ajankohta: Tiistai 8.4–27.5 klo 17.30–19.00
- Paikka:TaiKon, Itäinen Kasarmintori 7–9, Tupa 3
- Opettaja: Författaren, regissören och dramatiker Annika Åman
- Ilmottautuminen ja lisätietoja tästä
Ordkonst är en del av Svenska kulturfondens finansierade projekt Skapa i Vasaregionen.
TaiKonin avoin ja maksuton sirkustyöpaja 29.3.2025 klo 14.30–16.00 (Tapahtuma on peruttu. Pahoittelemme!)
Tule kokeilemaan jongleeraamista, tasapainoilua ja hulavanteilla taiteilua tai ilma-akrobatiaa.
Maksuton ja kaikille avoin sirkuspaja järjestetään Kasarmialueen liikuntasalissa, osoitteessa Artellikuja 4. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Voit vain tulla paikalle jumppavaatteissa.
- Ajankohta:
29.3.2025 klo 14.30–16.00 - Paikka: Kasarmialueen liikuntatila, Artellikuja 4, Vaasa
- Opettaja: Sirkustaiteilija ja pedagogi Sara Airola
- Lisätiedot: Maksuton ja avoin sirkuspaja, ei ikärajaa (alle kouluikäisten suositellaan osallistumaan huoltajan kanssa). Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Sirkuspajan opettaja Sara Airola toimii opettajana perustamassaan Sirkuskoulu Kuussa Kokkolassa. Lisätietoja: www.sirkuskoulukuu.fi / www.saraairola.com
Maksuttoman sirkuspajan mahdollistaa Svenska Kulturfondenin rahoittama Skapa-hanke.
Svenskspråkig kostnadsfri Ordkonst workshop för ungdomar födda 2006-2011
Tycker du om att skriva? Hur inleder man en berättelse? Hur skapar man karaktärer, miljöer, dialog och cliffhangers? Det här är saker som vi kommer att fokusera på under kvällen. Vi kommer att testa på olika skrivövningar, samt ordlekar som man kan använda för att komma igång med skrivandet eller när man har kört fast. Jag kommer också att berätta om mitt författarskap och dela med mig av mina erfarenheter. Inga förkunskaper krävs – endast ett intresse för att skriva!
- Tidpunkt: Måndag 10.3 kl. 18.30–20.30
- Plats: TaiKon, Östra Kaserntorget 7–9 i ”Blackbox” utrymmet
- Lärare: Författaren Nilla Kjellsdotter
- Anmälningen öppnar i februari
Ordkonst workshopen är en del av Svenska kulturfondens finansierade projekt Skapa i Vasaregionen.
TaiKonin maksuton suomenkielinen Sanataidekurssi 2011–2015 syntyneille
Tykkäätkö kirjoittaa, keksiä tarinoita tai unelmoida? Ehkä sinulla on vilkas mielikuvitus tai tapa pohdiskella asioita? Kenties haluaisit kirjoittaa laululyriikkaa tai käsikirjoittaa Youtube-videoita tai televisiosarjoja?
Sanataideopetuksessa tutustumme esimerkiksi chatfiktioon, lyriikkaan ja uutiseen. Yhdistämme tekstiä visuaalisuuteen, kuten kuvaan ja videoon, ja muodostamme aivan omanlaisiamme kokonaisuuksia. Et tarvitse kokemusta kirjoittamisesta eikä sinun tarvitse olla lukutoukka tai hyvä äikässä osallistuaksesi kurssille.
- Ajankohta: Maanantai klo 17.30–19.00, 3.2.–26.5.2025
- Paikka: TaiKon, Itäinen Kasarmintori 7–9, Tupa 3
- Opettaja: FM Essi Niemenmaa
- Ilmoittautuminen ja lisätietoja tästä
Maksuttoman sanataidekurssin mahdollistaa Svenska Kulturfondenin rahoittama Skapa-hanke
Vuoden 2024 kurssit ja työpajat
Ordkonst med Elin Willows – TaiKons kostnadsfria workshop för 10–14 åringar
Gillar du att skriva berättelser eller skulle du vilja börja med det? Välkommen på workshop i ordkonst med författaren Elin Willows!
Vi ska använda vår fantasi och skriva både kortare och längre texter med hjälp av olika övningar! För att komma behöver man inga förkunskaper alls! Alla 10–14 åringar är välkomna. Ta gärna med en bok du gillar!
- Tidpunkt: lö 9.11 kl.12–14
- Målgrupp: 10–14 åringar
- Lärare: Elin Willows
- Språk: Undervisningen sker på svenska
- Plats: Workshoppen ordnas vid TaiKon, Östra Kaserntorget 7–9, 65100 Vasa
Mer information och anmälning här.
Ordkonstworkshop är en del av Svenska kulturfondens finansierade projekt Skapa i Vasaregionen. Evenemanget är en del av Svenska veckan programmet.
TaiKonin avoimet sirkustyöpajat
TaiKon järjestää kaikille avoimet sirkuspajat Vaasassa lauantaina 12.10. ja 2.11. klo 14.30–16.00.
Tule kokeilemaan jongleeraamista , tasapainoilua ja hulavanteilla taiteilua tai ilma-akrobatiaa. Voit osallistua joko yhteen tai vaikka molempiin sirkuspajoihin.
Avoimet ja maksuttomat sirkuspajat järjestetään Kasarmialueen liikuntasalissa, osoitteessa Artellikuja 4. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Voit vain tulla paikalle jumppavaatteissa.
Sirkuspajojen opettajana toimii sirkustaiteilija ja pedagogi Sara Airola. Sara toimii opettajana perustamassaan Sirkuskoulu Kuussa Kokkolassa. Maksuttomat sirkuspajat mahdollistaa Svenska Kulturfondenin rahoittama Skapa-hanke.
TaiKons kostnadsfria svenskspråkiga Ordkonstkurs för 2011–2015 födda
Eleverna arbetar både självständigt och i grupp, gör fantasifulla skrivövningar och leker med språk och uttryck. Även en del teater- och dramaövningar förekommer. Inga förhandskunskaper behövs, det räcker med att eleverna är nyfikna på hur man kan trolla med text och berättande.
- Ajankohta: Tiistai 29.9–10.12 klo 17.30–19.00 (Kurssi jatkuu huhtikuussa 2025)
- Paikka:TaiKon, Itäinen Kasarmintori 7–9, Tupa 3
- Opettaja: Författaren, regissören och dramatiker Annika Åman
- Lisätietoja tästä
Ordkonst är en del av Svenska kulturfondens finansierade projekt Skapa i Vasaregionen.
Toukokuussa järjestettiin TaiKonilla Skapa i Vasaregionen-hankkeen puitteissa kokeiluna neljän viikon Isä-Lapsi keramiikka-käsityö kurssi maahanmuuttajille. Kurssi toteutettiin yhteistyössä Vaasan kaupungin Kotouttamispalveluiden kanssa. Opettajina toimivat Matilda Byström (käsityö) ja Laura Hellbom (keramiikka). Tarkoitus on järjestää vastaava kurssi myös vuoden 2025 aikana.
Kurssin tavoite on esitellä maahanmuuttajataustaisille perheille taideopetuksen harrastustoimintaa sekä edistää integrointia.
Maksuttoman sanataidekurssin mahdollistaa Svenska Kulturfondenin rahoittama Skapa-hanke
TaiKonin maksuttomat sirkustyöpajat
Sirkustaiteilija ja pedagogi Sara Airola pitää kaikille avoimet sirkuspajat Vaasassa 3.2., 17.2. ja 9.3. klo 14.30-16.00.
Ensimmäisellä kerralla keskitytään jongleeraamiseen, toisella tasapainoiluun ja viimeisellä kerralla teemana on hulavanteet. Voit osallistua joko yhteen tai vaikka kaikkiin sirkuspajoihin.
Avoimet ja maksuttomat sirkuspajat järjestetään Kasarmialueen liikuntasaleissa, osoitteessa Artellikuja 4. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Voit vain tulla paikalle jumppavaatteissa.
Sara toimii opettajana perustamassaan Sirkuskoulu Kuussa Kokkolassa
www.saraairola.fi / Sirkuskoulu Kuu | Etusivu
Kokeilukurssit ovat osa Svenska kulturfondenin rahoittamaa Skapa i Vasaregionen-hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa taideopetuksen saatavuutta ja tasavertaisuutta lapsille ja nuorille sekä laajentaa taideopetuksen valikoimaa.