Ohita valikko
Merenkurkun Saaristo kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin.
Riskilät lepäävät kivellä.

Saaristoluonnon lumo

Maankohoaminen paljastaa jatkuvasti uutta, valloitusta odottavaa elintilaa ja 5600 saaren sokkeloinen saaristo tarjoaa kodin monille eri lajeille. Onko merestä kohonneilla luodoilla ensimmäisenä piikikäs tyrnimarjapensas vaiko jokin lintu? Lue alta lisää upeiden kuvien kera!

Kasvillisuus paljastaa maan iän

Kiviä ja kasvillisuusvyöhykkeitä Björkön sisäsaaristossa.
Kuva: Liselott Nyström Forsen

Kasvillisuus seuraa merestä kohoavaa maata, ja voitkin tutkia maankohoamismetsiä melkein missä tahansa maailmanperintöalueella. Rannassa on niittyjä, joita seuraavat tyrnipensaat, pajut ja lepät. Kauempana rannasta kasvavat koivut, pihlajat ja haavat. Kun maasto on ollut tarpeeksi kauan merenpinnan yläpuolella, kuuset alkavat kasvaa. Tätä kasvillisuuden etenemistä kutsutaan sukkessioksi, ja matalassa maastossa eri vyöhykkeet voivat olla kymmenien metrien levyisiä.

Maankohoamismetsien maaperä paljastui merenpohjan alta enintään 1000 vuotta sitten. Alueen metsiä kutsutaankin primäärimetsiksi, sillä ne ovat ensimmäisiä metsiä, jotka kasvavat merestä kohonneella maalla. Metsä on primäärimetsää siihen saakka, kunnes ensimmäiset kuuset siementävät ja uusi kuusisukupolvi alkaa kasvaa. Sen jälkeen metsää kutsutaan sekundäärimetsäksi, jota suurin osa Suomen metsistä edustaa.

Joutsen uiskentelee moreenimuodostelmien välissä.
Kuva: Liselott Nyström Forsen

Kaunis mutta rankka kasvuympäristö

Tuuliset ja kiviset rannat ja luodot ovat karuudessaan upeita, mutta samalla myös ankara kasvupaikka kasveille. Ensimmäisten rantaniittyjen täytyy kestää ravinnon niukkuutta, suolavettä, kovia tuulia sekä talvella raastavaa merijäätä. Vaikka olosuhteet paranevat maan kohotessa, rantaniittyjen lajien täytyy taistella elintilasta myöhemmin ilmestyvien pensaiden ja puiden kanssa. Esimerkiksi tyrnimarja häviää usein taistelun kookkaammille puille, ja siksi marjapensasta tapaakin laajempina kasvustoina merenrannassa.

Merenkurkun laguunit tarjoavat ruokaa ja suojaa

Fladat ja kluuvit muodostavat järvien ketjuja Merenkurkussa.
Kuva: Seppo Lammi

Fladat ja kluuvit, maankohoamisrannikon ainutlaatuiset laguunit, muodostavat Merenkurkun alueelle luonteenomaisia järvien ketjuja. Flada on umpeutumassa oleva merenlahti, jolla on edelleen yhteys mereen, mutta sen vesi on jo alkanut muuttua makeammaksi. Fladaa seuraa kluuvi, joka on jo lähes järveksi kuroutunut merenlahti, jonne merivettä pääsee enää vain kovalla tuulella tai merenpinnan ollessa korkealla. Meriyhteyden kadotessa kokonaan syntyy lopulta kluuvijärvi eli sisäjärvi.

Fladat ja kluuvijärvet ovat kuin paratiisin laguuneja.
Kuva: Malin Henriksson

Fladat ja kluuvit tarjoavat suojaa ja paljon ravintoa monille eläinlajeille. Saariston sisämaata lämpimämpi ilmasto selittää laguunien ravintorikkauden. Matalien vesistöjen pohja lämpenee nopeasti auringon voimasta, ja lämpimässä vedessä viihtyvät sekä kasvit, kalat että plankton. Linnuille fladojen ja kluuvien ketjut kaloineen ovat kuin buffetpöytä.

Särkiä ja ahvenia purossa
Kuva: Seppo Lammi

Fladat ja kluuvit ovat oiva koti kalanpoikasille ja kalavanhempien kutunousu onkin suosittu ja hauska keväinen nähtävyys, jota voi seurata vaikkapa Björköbyn Bodvattnet-luontopolun varrella. Muutaman viikon ajan puroissa käy kova kuhina. Kutunousu ajoittuu yleensä huhtikuun puolivälin ja toukokuun alkuviikkojen välille.

Lintujen valtakunta

Riskilä. Kuva: Seppo Lammi

Merenkurkun saariston äänimaisema hiljenee oikeastaan vain talveksi. Alueen linnusto on runsas, rikas ja äänekäs. Merenkurkussa tavataan reilut kolmeasataa eri lintulajia, joista noin puolet on alueella säännöllisesti pesivää. Lopuille saaristo on levähdyspaikka matkalla esimerkiksi Ruotsiin kapean merenkurkun yli. Ei siis ihme, että Merenkurkku on lintuharrastajien paratiisi.

Merenkurkun saarien labyrintissa on linnuille lukemattomia pesäpaikkoja, joissa saa pesiä ihmisiltä ja saalistajilta rauhassa. Monet saaret sijaitsevat linnustonsuojelualueella ja ovat merkittäviä pesimäpaikkoja myös uhanalaisille lajeille, kuten lapasotkalle. Toinen saariston harvinaisuus on valkoselkätikka, jota näkee koskemattomissa kuusi- ja haapametsissä. Kuten valkoselkätikka, myös haapametsät ovatkin saariston erikoisuus.

Pilkkasiipi laskeutuu veteen.
Pilkkasiipi. Kuva: Tuija Warén

Saariston tavallisempia ja runsaslukuisempia asukkeja ovat eri lokkilinnut, sorsat, joutsenet, kurjet ja riskilät. Lintujen valtakuntaa hallitsee merikotka. Meren äärellä elävät aikuiset merikotkat pysyvät reviirillään ympäri vuoden ja vanhimmat saaristossa tavatut kotkat ovat olleet yli 20 vuotta vanhoja.

Laulujoutsen. Kuva: Timo Lumme
Mustakurkku-uikku pesimässä.
Mustakurkku-uikku. Kuva: Liselott Nyström Forsen
Kurkipari lentelee moreenimaisemassa.
Kurjet. Kuva: Seppo Lammi
Ylväs merikotka on Merenkurkun kuningas.
Merikotka. Kuva: Ari Valkola

Maisemaa muokkaa muukin kuin maankohoaminen

Merenkurkussa on paljon erilaisia luontotyyppejä, kuten rantaniittyjä.
Kuva: Seppo Lammi

Merenkurkun luontotyypit vaihtelevat paljon merenlahtien rantaniityistä kosteisiin soihin ja ulkoluotojen nummiin, jotka muistuttavat hieman Lapin maisemia. Saariston luontoa on muokannut paikoin myös karjan laidunnus, niittäminen ja karjan talvirehun kerääminen sekä polttaminen. Esimerkiksi Sundomin saaristossa lehmät vietiin kesäksi ulkosaariin laiduntamaan, mikä tiesi pitkiä lypsyretkiä tilan naisille.

Ylämaankarja hoitaa kulttuurimaisemaa laiduntamalla Bobackin vanhalla satamalla.

Nykyään voit bongata ylämaankarjaa huolehtimassa Bodbackin vanhan sataman kulttuurimaisemasta tai lampaita kesälaiduntamassa saarissa. Björkö-Panike vaellusreitin varrella voit nähdä myös muita vihjeitä saariston laidunnuskulttuurista. Heinälatoihin kerättiin kesäisin heinää, kaislaa ja koivujen lehtiä karjan talvirehuksi. Talven tullen rehu haettiin jäitä pitkin kätevästi rannassa sijaitsevista ladoista. Nykyisin ladot ovat kaukana rannasta, tietenkin maankohoamisen ansiosta!

Sisäsaariston heinäladot ovat nykyisin kaukana merenrannasta maankohoamisen takia.
Kuva: Piia Orava

Itämeren todelliset alkuperäisasukkaat

Uhanalainen itämerennorppa elää Merenkurkussa.
Itämerennorppa. Kuva: Mika Honkalinna

Kun viimeisimmän jääkauden mannerjää väistyi, muutamia suolaisen veden lajeja kulkeutui Itämereen ja edelleen Merenkurkkuun. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi meren pohjassa viihtyvät äyriäiset valkokatka ja kilkki, muinaiskala härkäsimppu sekä nappisilmäinen itämerennorppa, joka on nykyään vaarantunut laji.

Kilkki on jääkautinen jäänne.
Kilkki. Kuva: Essi Keskinen

Nämä lajit ovat muistona ajasta, jolloin Itämeri oli suolaisempi ja yhteydessä Atlanttiin. Lajit ovat sopeutuneet alueen murtoveteen, joka on sekoitus makeaa vettä ja suolaista merivettä. Juuri murtoveden takia Itämeri ei ole kovin lajirikas, sillä se vaatii lajeilta sopeutumista.