Luonto ja aktiviteetit
Hae kiinnostavia aiheita tyypin ja paikkakunnan valinnalla tai käytä hakusanaa ja paina lopuksi “Näytä hakutulokset”.
12 Hakutulosta, sivu 1/1
Tyhjennä rajaukset-
Satamia Aurinkoreitin varrella
”Aurinkoreitti” käsityksenä on syntynyt 1970-luvulla. Sen ajan toimijat, jotka kehittivät Pohjanlahden veneväyläverkostoja keksivät nimen. Aurinkoreitti kulkee 13 kunnan ja kaupungin merialueen läpi. Venereitti alkaa Siipyynniemen kohdalta Kristiinankaupungissa etelässä ja ulottuu aina Kokkolan Ohtakarille asti.
Väylät kuvataan kuntajakoa käyttäen. Koska kuvattujen väylien määrä on noin 90 niin jako helpottaa selaamista. Lisäksi matkailijoille suunnattu info on Suomessa pitkälti kuntien ja kuntaliittojen ylläpitämää, joten myös tästä syystä on hyvä tietää minkä kunnan alueella liikkuu.
Pohjanmaan saariston on kohtalaisen matala ja kivistä ei ole puute. Navigointi saaristossa vaatii tarkkuutta. Erityistä huolellisuutta vaaditaan lähestyessä laitureita. Tuloväyläkuvaukset on tehty näitä seikkoja silmällä pitäen.
Aurinkoreitin nettisivuilta löytyy aurinkoreitin omia reittiehdotuksia ja suosituksia retki- ja käyntikohteista. Karttahaulla voit helposti hakea käyntisatamia ja satamasivujen kautta tietoja tuloväylästä.
-
Noin 7 km vaellusreitti vaihtelevassa maastossa. Polun varrella on kaksi taukopaikkaa, toinen Kalvträsketillä (ei tulentekomahdollisuutta) ja toinen grillikodalla noin polun puolessavälissä.
-
Vaasan seudun frisbeegolfradat
Vaasan seudun frisbeegolfkentillä pääset harrastamaan upeissa maisemissa ja vaihtelevassa maastossa. Ratoja löytyy kaikkissa Vaasan seudun kunnissa.
https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/aktiviteetit-ja-luonto/vaasan-seudun-frisbeegolfradat/
-
INGSVA
-
Järnåldersleden esittelee Maalahden kunnan rautakautta. Polun varrella on useita rautakautisia muinaisjäännöksiä, mm. röykkiöitä, kuppikiviä ja asuinpaikkoja.
http://www.muinaispolut.fi/polkureitit/maalahti-jarnaldersleden
-
Karjamajapolun varrella on nähtävissä Maalahden monipuolinen laiduntamistapa. Kauniina vaelluspolun varrella on merkittynä viisitoista vanhaa laidunpaikkaa. Polun alkupäässä on taulu, jossa on kartta ja esitelaatikko ja polun varrella on kylttejä, jotka osoittavat, missä ne 15 mökkiä ovat sijainneet. Polku on noin kilometrin pituinen.
-
Oletko kiinnostunut curlingista? Et ole yksin. Malaxin Curling Clubissa olemme jo vastaanottaneet monia ryhmiä, kuten koululuokkia, jotka ovat kokeilleet curlingia ensimmäistä kertaa, yritysten työntekijöitä Tyky-päivinä ja kaikenlaisia kiinnostuneita osallistujia ”kokeile curlingia” -tilaisuuksissamme hiihtolomalla. Toimimme ohjaajina.
Jos haluat kokeilla lajia yksityishenkilönä, olet tervetullut osallistumaan ilmaiseksi harjoituksiimme. Ajankohdat näet nettisivun kalenterista.
+358 40 964 9038 (Christian Granlund)
info@malaxcurling.fi
-
Rönnskärin saaristo sijaitsee vajaat 40 km Vaasasta länteen. Saaristo koostuu noin sadasta saaresta ja luodosta. Fäliskäretillä on Suomen vanhin säilynyt puupooki. Satama on suosittu retkisatama, joka palvelee opastettuja ryhmiä ja Merenkurkun saariston alueella liikkuvia veneilijöitä. Vanha luotsien asuinrakennus sekä telakkarakennus ”Docket” on kunnostettu majoitustiloiksi.
-
Moderni ja monitoiminen jäähalli Maalahdessa.
bokning@malaxishall.fi
-
-
Westcoast Sportfishing
Westcoast Sportfishing/kalastusopas Johan Nydahl tarjoaa unohtumattomia kalastuskokemuksia Merenkurkun kauniissa saaristossa. Opastan teille tai yrityksellenne hauen, ahvenen sekä meritaimenen heittokalastusta.
Isommille ryhmille teen yhteistyötä muiden kalastusoppaiden kanssa. Järjestämme puolen tai koko päivän retkiä, johon sisältyvät ruokaa ja / tai sauna toivomuksenne mukaan.
+358 50 5532360
info@westcoastsportfishing.fi
-
Hiihtoladut ja muut urheilutilat Maalahdessa