Kaavoittaja vaikuttaa tulevaisuuden kaupunkiasumiseen
Isoimmat ja parhaimmat asiat elämässä eivät välttämättä tapahdu tarkasti suunnitellen, vaan hetkeen tarttumalla. Tämän tietää Jussi Telaranta, joka ei koskaan haaveillut asuvansa Pohjanmaalla.
Telarannan perhe oli asettunut Poriin, jonne oli remontoitu unelmien koti. Oman alan töitä ei kaupungissa kuitenkaan ollut tarjolla, joten Jussi Telaranta kulki päivittäin 50 kilometrin matkan töihin Raumalle.
Energistä tulevaisuuden uskoa
Palaset loksahtivat kohdilleen, kun Jussi sai työpaikan omantuntuisesta työyhteisöstä Vaasan kaupungin kaavoituksesta.
Tutustu Vaasan kaupungin avoimiin työpaikkoihin.
Työssään yleiskaavoittajana Jussi pääsee vaikuttamaan konkreettisesti, millaisessa kaupungissa tulevaisuudessa asumme.
– Tällä hetkellä kaavoituspöydälläni on esimerkiksi kulttuuriympäristöllisesti arvokas, meren äärellä sijaitseva Vaskiluodon alue, jonne suunnitellaan uutta asutusta, palveluita ja virkistysalueita. Alueelle siirtyy myös Wärtsilän uuden Smart Technology Hubin 1300 työntekijää muutaman vuoden sisällä, Jussi sanoo.
Tunnelmaa kompaktissa paketissa
Nyt Jussi nauttii arjen helppoudesta vireässä ja sopivan kokoisessa kaupungissa. Työpaikalle pääsee pyörällä muutamassa minuutissa, myös perheen harrastukset ovat parin kilometrin säteellä.
Jussin mielestä historialliset arvorakennukset, iso kauppatori, palokujat ja puistikot tuovat Vaasaan ison kaupungin tunnelmaa. Silti keskustan ostosmahdollisuudet sekä runsas kulttuuri-, ravintola- ja kahvilatarjonta ovat vain kävelymatkan päässä perheen kodista.
– Kun eräänä elokuisena iltana kävelimme merenrantaa pitkin kaupunkiin päin, myönsivät lapsetkin, että tämä on tosi kaunis kaupunki. Porissa on heidän mielestään hienompi uimahalli, mutta siitä huolimatta uskon, että aika pitkään tulemme täällä viihtymään, Jussi hymyilee.