Ohita valikko
nainen hymyilee

Yhdistyksille

Meille ominaista on alueen vahva yhteisöllisyys ja sen kehittäminen yhdessä asukkaiden hyväksi.

Palvelumme yhdistyksille

  • Asukasyhdistysten avustukset

    Vaasan kaupunki myöntää vuosittain avustuksia kaupungin alueella toimiville rekisteröidyille asukasyhdistyksille. Avustusta myönnetään yhdistyksen toiminnan ylläpitoon ja aktivoimiseen.

  • Hyvinvointipalveluiden ja yhdistysten kumppanuus

    Vaasan kaupungin ja yhdistysten kumppanuudella vastataan hyvinvoinnin haasteisiin ja kaupungin strategisiin tavoitteisiin. Kumppanuus on tarkoitettu yhdistyksille, joilla on kunnan järjestämisvastuulla olevaa toimintaa ja palvelutuotantoa tukeva ja täydentävä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

  • Kulttuuriavustus

    Vaasan kaupunki jakaa vuosittain avustuksia kulttuuritoimintaan. Avustusta voi hakea kohde- tai toiminta-avustuksena.

  • Tapahtuma-avustukset

    Järjestätkö Vaasassa urheilu-, kulttuuri- tai yleisötapahtumaa, joka on yleisölle avoin? Vaasan kaupunki myöntää avustuksia Vaasassa järjestettäviin, ensisijaisesti valtakunnallisien, kansainvälisien tai sellaiseksi pyrkivien tapahtumien järjestäjille.

  • Toiminta-avustukset nuorisoyhdistyksille

    Koulutuslautakunta myöntää vuosittain toiminta-avustusta. Avustamisen tavoitteena on yhdistystoiminnan kautta edistää nuorten sosiaalista vahvistamista, kasvun ja itsenäistymisen tukemista sekä nuorten kasvu- ja elinolojen parantamista.

  • Uimahalli

    Vaasan uimahallissa on neljä eri allasta, jotka tarjoavat kaiken ikäisille sopivan paikan liikkua.

  • Vuorikodin varaustilat

    Tiloja voidaan varata yleisö-, kokous- ja koulutustilaisuuksiin klo 8-21 välisenä aikana. Tilat ovat esteettömät.

  • Yhdistysopas

    Vaasa haluaa olla yhä yhdistysystävällisempi kaupunki. Tuemme yhdistyksiä eri tavoin, ja toteutamme monenlaista toimintaa myös kumppaneina yhdistysten kanssa. Tälle sivulle on koottu hyödyllistä tietoa yhdistystoimijoille

Ajankohtaista

Uutiset

19.5.2026

Vastaa pyöräilykyselyyn ja auta kehittämään Vaasaa pyöräilykaupunkina!

Vaasa panostaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen rakentamalla uutta ja peruskorjaamalla nykyisiä kävely- ja pyöräteitä. Lisäksi teiden...

Koululainen pyöräilee pyörätietä pitkin.
18.5.2026

Kesäjumpat alkavat viikolla 23!

Vaasan kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa vaasalaisille edullista, ohjattua ryhmäliikuntaa kesäkuussa. Uutuuksia ovat voimakeilailu ja lavatanssijumppa.

Jumppaajia puistossa
18.5.2026

Liftin linja 6 ajaa Sepänkylässä poikkeusreittiä 22.5.

Perjantaina 22.5.2026 Mustasaarentie on suljettu Keskustien liikenneympyrän ja Olavintien risteyksen välillä markkinoiden takia. Liftin linja 6 kiertää...

18.5.2026

Kirjaston tarinakesässä toimintaa alakoululaisille 1.6.-25.6.2026

Vaasan kaupunginkirjasto järjestää alakoululaisille ohjattua kesätoimintaa Vaasan kirjastoissa. Toiminta on suunniteltu 7-10-vuotiaille. Toimintaa...