Ohita valikko

Ekologisuuden edelläkävijät

Nuukuudesta kertovat laihialaisvitsit jaksavat naurattaa vuodesta toiseen. Niissä säästeliäisyys menee niin yli, että se kääntyy pilkallisuudeksi itseään vastaan. Laihialaiset itse ovat kuitenkin aina osanneet antaa nuukuudelle sille kuuluvan arvon, mistä osoituksena on esimerkiksi Nuukuuren museo, jossa laihialaisen nuukuuden ytimeen pääsee tutustumaan ihastuttavissa maalaismaisemissa.

Nuukuuren museo ympäristöineen on mukava päiväretkikohde. Esimerkiksi Vaasasta matkaa kertyy vain noin 20 kilometriä, joten kulkuneuvoksi voi halutessaan valita vaikka pyörän. Kauempaa tuleville, ja autoileville vierailijoille parkkipaikkoja on riittämiin. Samalla reissulla kannattaa pistäytyä aivan lähistöllä sijaitsevalla Hulmin Kapteenin talolla. Rakennuksella on kiehtova historia, sillä se oli keskeisessä roolissa vuonna 1918 sisällissodan tammisunnuntain tapahtumissa.

Valtatien varrella, Rudon kylän tienoilla, kasvaa rahamänty, jonka huhutaan olleen aikoinaan kuvattuna jopa viiden markan setelissä. Vanhoja seteleitä voi joidenkin laihialaisten säästöistä vielä löytyä, mutta nykyistä valuuttaa, venytettyjä Laihian euroja, on varmasti helpompi löytää, sillä niitä on myynnissä keskustan liikkeissä. 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tervetuloa siis herkuttelemaan! #visitlaihia #vanhapankki #namnamnam

Henkilön Vanha Pankki (@vanhapankki) jakama julkaisu

Mikä sopisikaan nuukailun mielenmaisemaan paremmin kuin ravintola nimeltään Vanha Pankki. Keskustassa, Laihianjoen rannalla sijaitsevan ravintolan annoksissa ei kuitenkaan nuukailla, joten retkeilijät saavat taatusti itsensä ravittua Vanhan Pankin tarjonnalla. Ja hyvin syöminenhän on kuin rahan laittamista pankkiin, vai mitä?

Ekologisuus, kertakäyttökulutuksen vähentäminen ja luontoarvot nostavat päätään kaikkialla, joten laihialaiset ovat olleet aikaansa edellä pitäessään näitä arvoja esillä jo vuosikymmeniä.

Laihialainen nuukuus onkin tänä päivänä jotakin aivan muuta kuin vitsit antavat ymmärtää. Ekologisuus, kertakäyttökulutuksen vähentäminen ja luontoarvot nostavat päätään kaikkialla, joten laihialaiset ovat olleet aikaansa edellä pitäessään näitä arvoja esillä jo vuosikymmeniä. Luonnonläheisyyden kunnassa aistii kaikkialla, mutta Rajavuoren retkeilymaastot ja usean kunnan aluella kulkeva Kurjenkierros houkuttelevat lähimatkailijoita vaelluksille ja retkeilyyn.  

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Ellinor & Nina (@destination.vandring) jakama julkaisu

Tähän loppuun vielä yksi kauneimmista laihialaisvitseistä:

“Millainen on laihialainen kesäkeitto?”
“Vettä kukallliselta lautaselta.”

Vitsin viesti on karuudestaan huolimatta onnea ja toivoa täynnä. Kukkia ja muita rikkauksia voi nähdä aina ja kaikkialla, olosuhteista riippumatta. Visit Vaasan väki toivottaa kaikille rikkaita nuukailureissuja!

Funderar ni på en utflykt i helgen. Här finns en trevlig plats och med vandringsleder där det är inga problem att hålla…

Julkaissut Raymond Wesander Torstaina 30. huhtikuuta 2020

 

Matkaoppaana Laihialla toimi Raymond Wesander.

Teksti julkaistu 18.5.2020.

 

  • Kurjenkierros

    Jurvantie 1259, Laihia

    Kurjen kierros on n. 45 kilometriä pitkä reitistö, joka kulkee Laihian, Jurvan ja Ilmajoen kuntien alueella. Kaikki reitillä olevat suo-osuudet ylitetään pitkospuita pitkin. Reitistön ydin on Levanevan luonnonsuojelualue, jossa reitti kiertää hienoa suomaisemaa poiketen välillä metsäsaarekkeisiin ja suon reunametsiin. Rajavuoren ja Pässilän reitit kulkevat vaihtelevissa talousmetsissä, lehdoissa, kalliomaastoissa ja osittain myös metsäuria ja sorateitä pitkin.

    https://www.luontoon.fi/levaneva/reitit

  • Laihian kotiseutumuseo ja Nuukuuren museo

    Rudontie 234, Laihia

    Laihian Kotiseutumuseo

    Kotiseutumuseona toimii vuonna 1827 rakennettu ja alkuperäisellä paikallaan sijaitseva Rapilan talo. Talo edustaa kustavilais-empiretyylistä rakennuskulttuuria. Museossa on nähtävillä noin 5000 esinettä ja 16 rakennusta päätalosta puuliiteriin. Vanhin rakennus on vuodelta 1731. Museossa on kesäisin vaihtuvia näyttelyitä. Vuonna 2018 vaihtuvana näyttelynä Oi niitä aikoja! jossa on esillä 60- ja 70-lukujen esineistöä, vaatteita ym. Museon kahvilassa on kokoelma Arabian vanhoja kahvikuppeja ja astioita eri vuosikymmeniltä. Museon tallissa, joka toimii näyttelytilana, voi tutustua Suomenhevonen-näyttelyyn.

    Samassa pihapiirissä Kotiseutumuseon kanssa sijaitsee perinteinen mäkitupa, jossa toimii Nuukuurenmuseo. Nuukuuteen voi tutustua hauskojen nuukuusesineiden ja loppuunkäytettyjen käyttöesineiden myötä. Nuukuurenmuseo avattiin vuonna 1992 vanhaan laihialaiseen mäkitupaan. Siellä voi nuukuusesineiden lisäksi tutustua todelliseen köyhän mäkitupalaisen historiaan, eli siihen, miten elettiin ennen, kun kaikessa piti säästää.

    +358 40 501 8521

    http://www.laihian-kotiseutumuseo.net

    Facebook

  • Vanha Pankki

    Ruutintie 2 D, Lahia

    Ravintola tarjoaa maukkaan ja jokaisen nälkää tyydyttävän lounaan arkipäivisin.
    Lounasvaihtoehtoina on Keitto-Salaattilounas, Päivän Lounas sekä Päivän Grilli.

    Viikonloppuisin Vanha Pankki tarjoilee Street Food menulta nopeasti saatavia ruoka-annoksia syötäväksi paikan päällä tai mukaan otettavaksi. Street Food listalta löytyy hyviä vaihtoehtoja, kun tekee mieli herkutella.

    Arki-iltaisin 50-paikkainen ravintola on käytettävissä yksityistilaisuuksia varten asiakkaalle mieluisan menun kera.

    +358 40 861 9565

    info@vanhapankki.fi

    http://www.vanhapankki.fi

    Facebook

Vaasan seudun piilotetut mansikkapaikat