Ohita valikko

Vaasan rakennuksista huokuu Suomen entisen pääkaupungin arvo

Yksi Vaasan seudun kauneimmista rakennuksista on Mustasaaren kirkko. Nimi johtaa kuitenkin monella tapaa harhaan, sillä se ei sijaitse Mustasaaressa, vaan Vanhassa Vaasassa ja rakennus on alun perin rakennettu hovioikeuden taloksi ja muutettu vasta myöhemmin kirkoksi. Rakennus pilkottaa hieman sivussa Kauppiaankadulta, upean lehtipuiden reunustaman Adecrantzinkujan päässä. Kuten nimikin kertoo, nyt ollaan Ruotsin vallan aikaisilla mailla ja kustavilaisen tyylikauden jalanjäljillä. Hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta upea rakennus ja sen ympäristö ovat oivallinen tutustumiskohde niin paikallisille kuin kauempaakin saapuville vieraille.

Mustasaaren kirkko
Mustasaaren kirkko

Aivan kirkon vieressä sijaitsevat Vanhan Vaasan rauniot, jotka muistuttavat Vaasan palosta vuonna 1852. Alue on mitä oivallisin paikka prinsessa- ja ritarileikeille, kesäiselle piknikille tai tarinatuokioille menneiden aikojen elämästä. Tarinoihin pääsee tutustumaan esimerkiksi täällä: Koe ja Näe Vanha Vaasailmakuva

Rauniot Vanhassa VaasassaVanhassa Vaasassa voi hyvin viettää vaikka koko päivän, mutta se on myös erinomainen lähtöpiste silloin, kun haluaa tutustua Vaasaan arkkitehtuurin näkökulmasta. Sieltä voi ottaa suunnan kohti keskustaa ja nykyistä hovioikeuden rakennusta. Punatiilinen, merenrantamaisemissa kohoava rakennus ei jää edeltäjänsä varjoon ja vaikuttavaan miljööseen hienoine yksityiskohtineen kannattaa tutustua auton ikkunaa lähempää.

Ilmakuva Hovioikeudenranta
Vaasan Hovioikeus

Kiertelitpä keskustaa missä päin tahansa, mielenkiintoisia rakennuksia ja satumaisen kauniita yksityiskohtia on nähtävillä joka puolella. Monet rakennukset ovat vierailijoille avoinna, sillä niissä toimii museoita, gallerioita, kauppoja tai ravintoloita. Toiset rakennukset, kuten Kipinän talo Hovioikeudenpuistikolla tai Lennart Backmanin talo Rantakadulla ovat asuinkäytössä, mutta kohtelias pistäytyminen sisäänkäynnillä on kauniiden yksityiskohtien ihailijoille sallittua. Erikoisuuksia hakevan kannattaa käydä Satamapuiston vesipaviljongilla tai ottaa tavoitteeksi etsiä kaikki keskustan neljä vesikaivoa! Vinkki: kaikki kaivot sijaitsevat jollakin Vaasan komeista puistikoista.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Käyttäjän @housesofwasa jakama julkaisu

Rantareitti Rantakatua tai aivan rannan vieressä kulkevaa pyörätietä pitkin on täynnä toinen toistaan kiinnostavimpia rakennuksia alkaen Academillin yliopistokampukselta jatkuen aina Bragen ulkoilmamuseoon ja Hietalahden Villalle, jossa nykyisin toimii ravintola.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Villa Sandviken #villasandviken #visitvaasa #vaasavasa #finland #sunset #aerialphotography #dronephotography #finland_photolovers

Henkilön Kimmo Makkonen (@kimmomakkonen) jakama julkaisu

Aivan oma lukunsa kiehtovien rakennusten maailmassa ovat Vöyrinkaupunki ja Palosaari. Vöyrinkaupungin puutalokorttelit kuljettavat kävijät vuosisadan vaihteen työläisasuntojen maailmaan. Samalla kannattaa poiketa myös vanhalla hautausmaalla, jonne on haudattu esimerkiksi A.A. Levon. Tämän vaasalaisen merkkihenkilön jalanjäljet johtavat Palosaarelle. Yliopistokampus ja sen ympäristö tarjoilevat kiinnostuneille todellisen tapahtumapaikan Vaasan teollistumisen alkulähteille ja muistoja Levonin aikaansaannoksista löytyy alueella edelleen niin rakennusten nimien, patsaiden kuin rakennustenkin muodossa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Campus Vaasa 🎓 Flygfotografiering / Ilmakuvaus / Aerial photography ✉️ pilot@nkflights.com 📞 +358 50 4440727

Henkilön NK Flights (@nkflights) jakama julkaisu

Ja jos jäit ihmettelemään otsikkoa, niin kyllä, Vaasa on toiminut Suomen pääkaupunkina vuonna 1918!


Matkaoppaana Vaasassa toimi Raymond Wesander.

Teksti julkaistu 11.6.2020.
(Päivitetty 8.12.2021)

Vaasan seudun piilotetut mansikkapaikat