Ohita valikko

Suvilahden koulu

Suvilahden koulu on suomenkielinen alakoulu, jossa toimivat vuosiluokat 1-6. Koulussa annetaan yleisopetuksen lisäksi kaksikielistä (suomi-englanti) ja englanninkielistä opetusta.

Koulurakennuksessa toimii myös Suvilahden kirjasto.

Suvilahden koulu painottaa laadukkaan perusopetuksen lisäksi toiminnallisia opetusmenetelmiä sekä liikuntaa, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisten taitojen vahvistamista. Lisäksi kannustamme oppilaita hyvään käytökseen.

Kaksikielinen ja englanninkielinen opetus

Kaksikielinen ja englanninkielinen opetus kuuluvat Suvilahden koulun erityispiirteisiin.

Kaksikielisessä opetuksessa oppilaat opiskelevat suomeksi ja englanniksi rinnakkain.  Ensimmäisellä ja toisella luokalla englannin kielen osuus opetuksesta on noin 80 % ja se laskee asteittain 40 prosenttiin 6. luokan loppuun mennessä. Tavoitteena opetuksessa on sujuva kaksikielisyys sekä suomeksi että englanniksi. Lisää infoa kaksikielisestä opetuksesta. 

Uutena linjana koulussamme on englanninkielinen opetus. Tällä linjalla oppilaat opiskelevat enemmän englanniksi kuin kaksikielisellä linjalla ja oppilailta ei vaadita aikaisempaa suomen kielen taitoa. Lisää infoa englanninkielisestä opetuksesta.

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Alkuopetuksen (1-2 lk) oppilaiden koulunkäyntiä helpottaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Suvituuli on avoinna aamulla klo 8.00-9.00 ja iltapäivällä klo 12.00-16.00. Tilat sijaitsevat koulun kiinteistössä.

Lue lisää aamu- ja iltapäivätoiminnan sivulta. 

 

Vanhempainyhdistys

Suvilahden koululla toimii aktiivinen vanhempainyhdistys SuLaVa, joka on perustettu vuonna 2008. Toiminnan tavoitteena on jatkaa yhteistyötä koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa, sekä tukea kotia ja koulua oppilaiden kasvatuksessa. Kaikki vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan SuLaVan toimintaan!

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

Muut yhteystiedot

  • Kaksikielinen (englanti-suomi) ja englanninkielinen opetus: Carolina Westermark ja Jenna Wilhelmsson, 040 626 0866 (ke klo 12-16), Sähköposti: english.team@edu.vaasa.fi
  • Koulun henkilökunnan sähköposti etunimi.sukunimi@edu.vaasa.fi
  • Oppilashuollon henkilökunta eli terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit ovat siirtyneet hyvinvointikuntayhtymän alaisuuteen. Heidän sähköpostinsa ovat muotoa etunimi.sukunimi@ovph.fi