Ohita valikko

Mustasaari on hyvinvointimatkailijan ykköskohde

Puhdas luonto, rauhallinen kiireettömyys, terveellinen ruoka, itsensä hemmottelu ja uskallus nauttia pienistä asioista ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan suorin tie hyvinvointiin. Mustasaaresta löytyy kaikki puitteet hyvinvointimatkailuun. Lähistön asukkaat voivat ammentaa merestä, luonnosta ja monista muista elementeistä voimaa vuoden ympäri ja kauempaa tulevien kannattaa ottaa kunnolla aikaa kiireettömään nautiskeluun. 

Useimmille Mustasaari on yhtä kuin meri ja luonto sen ympärillä. Mahtavat luontokohteet ja Unescon maailmanperintöalue ovat paljon esillä ja monien sometilien kestomateriaalia. Svedjehamn, Sommarösund ja monet muut luontokohteet ovatkin kuin jatkuvasti päivittyvä reality-tv, sillä luonto tarjoilee uutta aistittavaa koko ajan. Kokeilepa vaikka kiivetä Saltkaretin näkötorniin aurinkoisena hellepäivänä ja toisena, kun sade vihmoo kasvoja sadetakin hupun aukosta. Kokemus on aivan erilainen, mutta kumpiko on parempi?

Svedjehamn Unescon Maailmanperintöalueella on loistava paikka koko perheen retkeilyyn ja evästelyyn.

Näyttävä, tummaksi…

Julkaissut VisitVaasa Perjantaina 13. lokakuuta 2017

Kokeilepa vaikka kiivetä Saltkaretin näkötorniin aurinkoisena hellepäivänä ja toisena, kun sade vihmoo kasvoja sadetakin hupun aukosta. Kokemus on aivan erilainen, mutta kumpiko on parempi?

Vaasan ympärille monesta suunnasta levittäytyvän kunnan moninaisuus jää kuitenkin huomaamatta, jos mielenkiinto typistyy pelkästään Raippaluotoon ja maailmanperintöalueeseen, sillä merta ei monesta Mustasaaren kylästä näe edes kiikareilla. Söderfjärden, Sulva, Tuovila, Sepänkylä, Koivulahti ja Karperö sijaitsevat kaikki sisämaassa ja niitä pieniä, hyvinvointia lisääviä kokemuksia löytyy ihan jokaisesta.

Tässä muutama vinkki:

1. Söderfjärden. Tutustu meteoriitin noin 520 miljoonaa vuotta sitten muovaamaan tasankoon, vieraile Meteoriihessä ja kiipeä lintutorniin. Ja palaa ehdottomasti takaisin syksyllä, jolloin alue toimii muuttomatkalla olevien kurkien levähdyspaikkana.

Meteoria & Söderfjärden ett unikt besöksmål. En del av Österbottens historia. Meteoriihi ja Söderfjärden ainutlaatuinen…

Julkaissut Raymond Wesander Tiistaina 5. toukokuuta 2020

2. Sulva. Kylän viehätyksiin kuuluu tunnelman lisäksi ihastuttava puukirkko ja Stundarsin museoalue. Finne farm ja Ines market myyvät suoramyyntinä terveellisiä vihanneksia ja muita elintarvikkeita ja Bella Sandvikissa voi pistaytyä vaikka kuumakivihieronnassa tai rentouttavassa jalkahoidossa.

Lite påfyllning i InesMarket med de första godsakerna från växthuset 😋

Vähän herkkuja kasvihuoneelta löytyy jo …

Julkaissut FinneFarm Perjantaina 15. toukokuuta 2020

3. Tuovilan kylässä pääset ihailemaan Suomen toiseksi vanhinta museosiltaa. Vuonna 1781 valmistunut upea kivisilta ylittää Laihianjoen, jota paikalliset tosin kutsuvat Tuovilanjoeksi. Mindfulnessia voi harjoittaa vaikka laskemalla kivisillan kiviä tai seuraamalla joen virtausta rantatörmällä istuskellen.

4. Koivulahdessa ainakin lapsiperheiden kannattaa kiertää kylän lukuisat leikkipuistot ja Karperön uimarannalla pääsee pulahtamaan meren sijasta järveen. Botniahallin viereisellä kuntoradalla on haastetta kaikkein kovakuntoisimmillekin, ainakin, jos radan suorittamisesta ottaa vaikka perheen sisäisen mittelön.

5. Olet sitä mitä syöt, joten ruokaa ja hyvinvointia ei voi erottaa toisistaan. Mustasaari on täynnä mahtavia ruokailumahdollisuuksia ja ravintoloita, joiden omistajat ovat kaikki valinneet omanlaisensa tavan toteuttaa unelmiaan. Arkenin ahvenfileiden ja Kalle’s Innin loimutetun lohen maine on kiirinyt pitkälle seudun ulkopuolelle. Sulvan kestikievarin viikinkijuhlat ovat klassikko. Björkö Handelnissa voi kahvitella ja hankkia mukaan paikallista kotiinvietävää ja Kvarken Breweryssä pääsee maistelemaan pienpanimon oluita. Jos Sulvan kohdalla koukkaa hieman Vaasan puolelle, päätyy Sundomissa Nelimarkan viinitilalle. Viiniköynnösten kasvattaminen Suomessa ei todellakaan ole mahdotonta!

Hyvinvointimatkailijalle luonteva kulkuväline on polkupyörä olitpa sitten kiinnostunut maantiepyöräilystä, maastoajelusta tai leppoisasta nautiskelusta viehättävien kylien pikkuteillä. Autoilu on kuitenkin aivan yhtä hyvä vaihtoehto, varsinkin jos olet liikkeellä perheen kanssa tai haluat päästä kohteeseen helposti. Tärkeintähän on, että kokemuksille jättää tarpeeksi aikaa ja autollakin voi pitää taukoja vaikka ihan muutaman kilometrin välein, aina kun ikkunasta näkyy jotakin mielenkiintoista.

Veneily on sitten kokonaan oma juttunsa ja saaristoseikkailu on ihan oman retkensä arvoinen, sillä esimerkiksi Valassaarilla tai Ritgrundissa aika menettää merkityksensä ja kiirehtiminen pilaa zen-hetken, joka täällä on ehkä helpompi saavuttaa kuin missään muualla.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Mikko Karjalainen (@mikkojiikoo) jakama julkaisu


Matkaoppaana Mustasaaressa toimi Raymond Wesander.

Teksti julkaistu 9.6.2020.

  • Kvarken Brewery

    Klobbskatvägen 185, Mustasaari

    A Microbrewery located in the Kvarken World Heritage area, on the Replot-Island, Klobbskat harbour.

    Started in 2017 with a simple vision of creating tasty beer with the clean water found in our World-Heritage “approved” archipelago. At end of 2018 we have created 6 base beers and 3 seasonals. Welcome to try a refreshing experience, hidden inside the bottle.

    Why not come and try our beers in our Gastropub & pizzeria in Replot village in the Kvarken Archipelago.
    Read more about the Gastropub here.

    +358 40 352 4297

    Facebook

  • Merenkurkun saariston helmet

    Merenkurkun saaristo, Vaasa

    Flada

    Yksi Merenkurkun saariston erikoisuuksista on ehdottomasti De Geer -muodostelmat, jotka näkyvät selkeinä raitoina maisemassa. Näet nämä muodostelmat parhaiten Svedjehamnin näkötornista tai tornilta alkavan luontopolun varrella. Saaristoon kivikkoihin ja karikkoihin voit tutustua esimerkiksi veneretkellä ulkosaariin. Merenkurkun luonnon erikoisuus näkyy myös matalavetisissä fladoissa. Näissä Merenkurkun laguuneissa voit seikkailla kanootin kera esimerkiksi Molpessa.

    Onko sinun vaikea valita, mitä Merenkurkun upeita kohteista lähtisit katsomaan? Tässä sinulle maistiaisia saariston helmistä.

    https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/merenkurkun-etusivu/koe-merenkurkku/nakemista-merenkurkussa/saariston-helmet/

  • Raippaluodon silta

    Raippaluodon silta, Replotvägen, Mustasaari

    Raippaluodon silta on Suomen pisin silta.

    Anna Raippaluodon sillan johdattaa sinut Merenkurkun saariston maailmanperintöalueen pohjoisosaan!

    Silta on Suomen pisin, ja se on 1045 metriä pitkä. Parkkeeraa autosi sillan vieressä sijaitsevan Berny’s kahvila-ravintolan parkkipaikalle ja kävele sillan korkeimmalle kohdalle ihailemaan maisemia. Ravintolan yhteydessä toimii myös Maailmanperintöportti, josta saat vinkkejä saaristoretkeäsi varten.

    Silta valmistui vuonna 1997, ja sillan vihki käyttöön samana vuonna 27 elokuuta silloinen Suomen presidentti Martti Ahtisaari ja Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grimsson. Silta korvasi aikaisemmin saaristoon liikennöineet lautat, ja sen ylittävät päivittäin tuhannet ihmiset. Sillan kannatinpylväät kohoavat 82,5 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle ja sen alikulkukorkeus on 26 metriä.

    Kuva: Esa Siltaloppi/ES Visuals

  • Restaurant Arken

    Byhamnvägen 194, Mustasaari

    Kesäravintola Raippaluodon satamassa, jossa voit nauttia lounasta tai illallista Merenkurkun upeissa maisemissa. Tarjoamme ruokaelämysten lisäksi myön muunlaisia elämyksiä, minkä vuoksi järjestämme Arkenissa tansseja ja live-musiikkia. Nauti terassillamme pari kylmää juomaa samalla, kun yhtyeiden ja orkestereiden sulosoinnut värittävät Merenkurkun kauniit maisemat sulosoinnuillaan.

    Tapahtumia tai juhlia 10-100 hengelle. Käytössä ovat ravintolan sisätilat sekä katettu terassi

    • Upea sijainti meren äärellä
    • Merenkurkun saariston ytimessä
    • Uimaranta aivan vieressä
    • Helppo saapua myös veneellä
    • Näkymä Raippaluodon sillalle

    +358 50 5333 765

    info@restaurantarken.fi

    http://www.restaurantarken.fi/

    Facebook

  • Saltkaret

    Svedjehamn, Mustasaari

    Näköalatorni Saltkaret avaa maiseman moreeniselänteille

    Näyttävä, tummaksi tervattu Saltkaret kohoaa jopa 20 metrin korkeuteen Merenkurkun maailmanperintöalueen moreeniselänteellä. Svedjehamniin rakennetusta näkötornista avautuvat upeat maisemat pyykkilautamoreenien (De Geer -moreenit) muodostamille laajoille kentille. Ainutlaatuinen moreenisaaristo on todiste viimeisimmän jääkauden mahtavasta voimasta Merenkurkussa.

    Tornista näkyvä alue on erinomainen esimerkki Suomen De Geer -moreenialueista. Tornista on iloa monille linnuista kiinnostuneille, sillä alueella liikkuu paljon saaristoille tyypillisiä lintulajeja, kuten nokikanoja, tiiroja ja merikotkia. Puinen näkötorni on myös oiva välietappi retkeilijöille, sillä se sijaitsee luontopolku Bodvattnetin kierron ja Björkö-Panike-vaellusreitin varrella. Liikuntaesteisille ja lastenvaunuille on rakennettu näkötornin alatasanteelle johtava ramppi.

    Ajo-ohjeet Saltkaretille:

    Näkötorni sijaitsee Svedjehamnissa, Mustasaaren kunnassa, noin 40 km päässä Vaasasta luoteeseen. Vaasasta tultaessa ajetaan tietä 724 pohjoiseen Raippaluodon suuntaan 21 km. Raippaluodosta jatketaan suoraan tietä 7240 (Raippaluodontie/Björköntie) noin 20 km, kunnes saavutaan Svedjehamnin kalasatamaan ja tie päättyy.

    Svedjehamnin kalasatamassa on pysäköintialue, johon voi jättää auton. Näkötorni näkyy hyvin jo satamasta. Pysäköintialueen vieressä on infokyltti Björkö-Paniken vaellusreitistä sekä Metsähallituksen infopiste. Näkötorni sijaitsee tämän reitin alussa, noin 600 metrin päässä pysäköintialueelta. Matka parkkialueelta näkötorniin täytyy kulkea jalan.

    Alueen kartta ja tarkemmat tiedot löytyvät Retkikartta-palvelusta.

    Facebook

  • Sommarön reitit

    5873+7W Båtgrund

    Sommarön luontopolku, 1,5 km tai 2,4 km rengasreitit ja pitempi reitti 7 km/suunta sekä vaativa esteetön 2,4 km ympyräreitti .

    Tule nauttimaan maailmanperinnön maisemista koko perheen voimin. Alueella on luontopolun lisäksi myös hiekkateitä, jotka soveltuvat lastenvaunuille.

    Kaksi tulentekopaikkaa, kaksi kuivakäymälää, pöydät ja penkit; Sommarön vartiotuvan pihalla kaksi laavua yleisessä käytössä. Polun kummassakin päässä maastotaulu karttoineen ja polun varrella on viisi luontopolkutaulua. Kaikki taulut suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sommarön vartiotupaa voi myös vuokrata ryhmille.

    Vuosina 1940–2000 alueella toimivat puolustusvoimien varikko ja rannikkotykistölinnake. Puolustusvoimien jäljiltä alueella on tie- ja polkuverkosto, useita purettujen rakennusten pohjia, laituri, tykkien alustoja ja ammuskellareita. Rannikkotykistölinnakkeen muistoksi on pystytetty muistomerkki. Pidemmän reitin varrella on geologisesti mielenkiintoinen hiidenkirnu ja saariston kulttuurimaisemaa kiviaitoineen.

    https://www.luontoon.fi/merenkurkku/reittikuvaukset#sommaronLP

  • Stundarsin museokylä

    Stundarsvägen 5, Mustasaari

    Stundars on suuri ulkomuseo Sulvan kylässä, n. 15 kilometriä Vaasasta etelään. Museo näyttää millaista ruotsinkielisen Pohjanmaan maaseudulla on ollut aikakaudella 1870–1920, Oravaisten ja Pirttikylän välillä. Museo keskittyy talonpoikaiskulttuuriin, käsityöläisiin, sekä kansakunnan köyhempiin.

    Tule katsomaan, missä pohjalaiset esi-isät nukkuivat, mitä söivät ja mille nauroivat – kuinkahan he mahtuivat lyhyisiin kerrossänkyihin? Pesemme ehkä pyykkiä vanhaan tapaan, kun olet vierailulla, tai ehkä olemme keittäneet pannukahvia pyykkitulen yllä ja saat maistaa sitä? Tai ehkä haluat vain kuljeskella ympäriinsä rauhallisessa museokylässä ja melkein, melkein kuulla harmaiden seinien kuiskaavan? Museoalueella sijaitsee noin 70 rakennusta, mm maalaiskauppa, koulu, talonpoikaistalo ja käsityöläistupia.

    Kesäsesonki: Aukioloaikoina ovet museotupiin, näyttelyihin sekä leikkitiloihin ovat avoinna. Silloin paikalla on asiantuntevaa henkilökuntaa, joka voi kertoa ja näyttää millaista elämä oli Pohjanmaan maaseudulla yli sata vuotta sitten.   On paljon jännittävää mitä voi kokea Stundarsissa! Kesäsesongin jokaisena päivänä järjestetään eri toimintaa ja opastettuja kierroksia museokylässä. Näihin osallistuminen kuuluu hintaan.

    Nauti historiallisesta miljööstä ympäri vuoden: Olet tervetullut tutkiskelemaan museokylää vuoden ympäri. Stundarsin museoalue tarjoaa oivan kävelyreitin historiallisessa ympäristössä, maatilojen, kyläkoulujen ja mäkitupien lomassa. Stundarsinpolun kautta pääsee myös helposti Söderfjärdenin vaellusreitille, missä voi tutustua meteorikraatteriin ja kiivetä lintutorniin. Lisäksi Stundarsin kävelyreitti on osa Pyhän Olavin vaellusreittiä Pohjanmaalla. Tervetuloa nauttimaan kävelystä koiraystävällisessä Stundarsissa.

    Museo torstait: Museossa järjestetään torstaisin syksyllä, talvella ja keväällä  opastuksia ja muuta ohjelmaa klo 12-15, ilmoituksen mukaan. Lähempiä tietoja ohjelmasta löydät kalenteristamme Facebook-sivultamme ja instagram-tililtä. Museotorstaisin vapaa sisäänpääsy.

    Päiväkoti- ja kouluryhmille: Keväisin, syksyisin ja joulun aikaan Stundarsissa käy tuhansittain päiväkotilapsia ja koululaisia. Museokylässä voimme järjestää ohjelmaa ryhmän omien tarpeiden mukaan, kiinnostuksen kohteen ja opetussuunnitelman mukaan.Voimme tarjota runsaasti opettavaisia, museopedagogisia aktiviteetteja parhaan kokemuksen saavuttamiseksi lapsille ja nuorille.

    Ryhmille: Stundars on myös suosittu ja inspiroiva miljöö kokousten, työpaikan tyky- tai tyhy-päivän, kurssien ja muiden ohjelmien järjestämiseen.Halutessanne tarjoilua, aina iltapäiväkahveista kolmen lajin illalliseen, tulee ensin ottaa yhteyttä Ravintola Hemmeriin tilan varaamiseksi ja menyn päättämiseksi. Stundars voi sitten tarjota laajan ja vähän erilaisen kattauksen ohjelmista, opastuksista, kilpailuista tai kokemuspaketin saadaksenne päivästä mielenkiintoisen ja opettavaisen.

     

    +358 6 5709 9000

    info@stundars.fi

    https://stundars.fi/fi/vieraile-meilla/

    Facebook

  • Sulvan kirkko

    Västersolfvägen 12, Solf

    Ristikirkko puusta, rakennettu 1786. Alttariasetelma vuodelta 1696.

    +358 6 344 2206

    https://www.solfsforsamling.fi/

  • Söderfjärdenin Meteoriihi

    Marenintie 294, Vaasa

    Söderfjärdenin Meteoriihi

    Söderfjärdenin meteoriihi on ainutlaatuinen vierailukeskus keskellä Suomen kauneinta meteoriittikraatteria

    • Moniulotteinen näyttely joka havainnollistaa Söderfjärdenin vähintään 520 miljoonaa vuotta pitkää historiaa
      – meteoriitin  törmäyksestä nykypäivän maanviljelys- ja Natura-2000 alueeseen.
    • Korkeatasoinen tähtitieteellinen observatorio,  jossa kaukoputkella voi tutkia
      taivaankappaleita miljoonien valovuosien päässä maailmankaikkeudessa
    • Lintutorni keskellä Suomen tärkeintä kurkien levähdyspaikkaa
    • Kahvila vanhassa riihiympäristössä
    • Aurinkokunnan malli, Söderfjärdenin kraatterimalli ja maapallon aikajana TellusTimeLine
    • Meteoriittinäyttely ja maatalouskoneiden näyttely
    • Energiakellari – omaa uusiutuvaa energiatuotantoa auringon ja tuulen voimalla

    Näyttelyn aikavaraukset ryhmille voidaan suorittaa online.

    Yksityiset  ja pienet seurueet ovat tervetulleet näyttelyn yleisinä aukioloaikoina. Näyttelyn esittää aina pätevä kraatteriopas. Lintutorni ja ulkonäyttely ovat vapaasti käytettävissä ympäri vuorokauden ja vuoden.

    +358 50 556 5199

    meteoria@sundom.fi

    http://www.meteoria.fi/fi

    Facebook

  • Tuovilan kivisilta

    Tuovilantie 532, Tuovila

    Tuovilan kivisilta on Suomen toiseksi vanhin käytössä oleva kivisilta. Silta valmistui vuonna 1781, ja se on holvineen hieno esimerkki sen ajan rakennustekniikasta. Silta on 85 metriä pitkä ja 5,5 metriä leveä.

Vaasan seudun piilotetut mansikkapaikat