
Gasellit Live @Teatro
Artikelkategorier: Musik och nöje
Supersuosittu Gasellit Teatron Livessä
Gasellit on melodisen ja modernin rytmimusiikin sekä underground-räpin suorapuheisuuden yhdistelmällään ollut edelläkävijä, jonka musiikki soi niin valtavirran radioasemilla kuin vaihtoehtoisemmilla klubeillakin.
Vuonna 2022 yhtye on julkaissut singlet “Pakko relaa ennen kun mä delaan” ja “Laulu ilman sanoja” (ft. Abreu).
Gasellit on noussut 12-vuotisen taipaleensa aikana suomiräpin kärkinimien joukkoon, josta osoituksena yli 110 miljoonaa toistoa Spotifyssa sekä Vuoden yhtye -palkinto Emma Gaalassa vuonna 2019.
Gasellien live-esiintymiset ovat kuin Suomen kesä parhaimmillaan. Arvaamattomia ja bipolaarisia – toisaalta herkkiä, toisaalta ihan älyttömiä. Yhtye onkin kerännyt runsaasti kiitosta energisistä keikoistaan, joita on takana satoja ympäri Suomen. Bändillä on tapana pistää bileet pystyyn paikassa kuin paikassa, niin yksityistapahtumissa kuin Suomen suurimpien festareiden lavoillakin.