Förbigå menyn

Siru - Lumihiutaleet -joulukonsertti

Artikelkategorier: Musik och nöje

Sirun Lumihiutaleet leijailee jälleen Vaasaan. Suosittu joulukonsertti kuultavissa Vaasassa jo kolmatta kertaa!

Laulaja-lauluntekijä Sirun (Airistola) Lumihiutaleet -joulukonsertti järjestetään nyt jo kolmatta kertaa Vaasassa. Sunnuntaina 22.12 Palosaaren kirkossa klo 19.00 pidettävässä konsertissa kokoonpanoon saadaan lisävahvistusta sellisti Emma Strömbäckistä. Konsertissa kuullaan Sirulle tärkeitä jouluisia ja talvisia kappaleita tunnelmalliseksi sovitettuna.

Konserttikiertue järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 kolmen kaupungin minikiertueena ja viime vuonna Siru halusi keskittyä synnyinkaupungin konserttiin. Nyt kiireisen keikkasyksyn keskellä Sirulle oli tärkeä saada konsertoida jouluna Vaasassa.
” Jouluna kuuluu rauhoittua ja viettää paljon aikaa rakkaiden kanssa. Tämä, jo perinteeksi itselleni muodostunut joulukonsertti on mulle jo niin rakas tapa aloittaa virallisesti joulun vietto, ja mikäs sen parempi paikka siihen kuin kotikaupunki, paljon tuttuja ihmisiä sekä ihana, tunnelmallinen kirkko. Viime vuonna veimme konsertin Vaasan kirkkoon, mutta tänä vuonna halusin palata takaisin Palosaaren kirkkoon, koska se on mulle Vaasan kirkoista kaikkein muistorikkain”, muistelee Palosaaren ala-asteen vanha oppilas.

Konsertin kesto n. 70 min.

Kokoonpano:
Laulu – Siru
Sello – Emma Strömbäck
Kitara – Emil Nordström
Piano/keyboards – Johnny Nordström

Liput: Peruslippu 20 €, myös ovimyynti (käteinen ja kortti)
Pyörätuoli + avustaja samalla lipulla (vain ennakkomyynti).

Kirkossa on wc ja inva-wc-tilat. Liikuntaesteisille kirkkosaliin kulku on järjestetty sakasti sisäänkäynnistä. Kirkon takaosassa on lasten leikkipaikka.

Lumihiutaleet -joulukonsertti
Palosaaren kirkko, Vaasa
Sunnuntai 22.12.2019 klo 19.00