Allsånger

Kotimaani ompi Suomi 
(trad./ san. Jooseppi Riippa)

Kotimaani ompi Suomi, 
Suomi, armas synnyinmaa. 
:,: Siellä valkolatva tuomi 
ahon laitaa reunustaa. :,:      
 
Siellä ensi kerran kuulin 
lintuin laulun lehdossa. 
:,: Siellä äiti hymyhuulin 
tuuditti mua kehdossa. :,:    
 
Siellä myöskin ensi kerran 
lempi syttyi sydämiin. 
:,: Liekö ollut tahto Herran, 
kun se päättyi kyyneliin? :,: 
 
Siellä synnyin, sinne mieli 
palaa mailta maailman. 
:,: Taaton maa ja maammon kieli, 
kuinka teitä rakastan. :,:    

Satumaa 
(säv.  ja  san. Unto Mononen)

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,  
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.  
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,  
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan. 
Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,  
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois.  
Vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,  
vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan. 
 
Lennä laulu sinne missä siintää satumaa,  
sinne missä mua oma armain odottaa.  
Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän. 
Kerro, että aatoksissain on vain yksin hän. 
Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,  
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois.  
Vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan,  
vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan. 

Rosvo-Roope
(trad./  san. Rafael Ramstedt)

1. Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa surullisen tarinan joll’ ei oo vertoa. Se on laulu merirosvosta Roope nimeltään,hän sydämiä särki missä joutui kiertämään. 

2. Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään 
ja opetuksen saanut oli omalta isältään. 
Vaan tyttö jota lempi, hän oli petturi 
ja siksi tuli Roopesta nyt julma ryöväri. 

3. Viel’ Itämeren rannikot ne Roopen muistavat 
ja naiset Pietarinkin vielä päätään puistavat. 
Ja Suomenlahden kaupungit tuns’ Roope ryövärin. 
Ja suuri oli pelko vielä Kokkolassakin. 

4. Ei neito Viron rannikon unhoita milloinkaan, 
kun Rosvo-Roopen kanssa hän joutun kapakkaan. 
He söivät mitä saivat ja joivat tuutingin 
ja tyttö poltti sydämens’ mutt’ Roope sikarin. 

5. Ei tiennyt impi Oolannin kuink’ oli laitansa, 
kun Rosvo-Roope pestäväks vei hälle paitansa. 
Yks nappi oli irti, hän ompeli sen kiinn’ 
ja samalla hän ompeli myös sydämensä siin. 

6. Sai Roope viimein palkkansa, hän on nyt Suomessa 
jossain jokivarressa lie lossivahtina. Hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin ja sillä lailla Rosvo-Roope hiljaa hirtettiin.

Läksin minä kesäyönä käymään 
(trad./ san. säk. 2-5 Elias Lönnrot)

1. Läksin minä kesäyönä käymään siihen laaksohon, kussa kuuntelin päivää, kussa lintuset laulaa, metsäkanatkin ne pauhaa, ja mun sydämeni etsii lepoa ja rauhaa. 

2. Katsoin minä alas vetten puoleen, näin rannalla tytön ihanan ja nuoren, joka istui ja itki, katsoi aaltoja pitkin, ja hän oli niin surullinen joka hetki. 

3. Mitä itket sä raukka rannalla yksin ja sun silmistäs’ vedet vierivät nytkin.Mikä tuska ja vaiva, sinun sydäntäsi kaivaa, joka ei anna sydänyölläkään rauhaa. 

4. Ja hän vastasi: “Sepä suru mua vaivaa, 
kun ei koskaan tule takaisin se laiva, 
kussa kultani kulki, poikki aaltojen julki. 
Minun jätti ja surun sydämeeni sulki.” 

5. Hän katseli vähän aikaa vielä. 
Näki aalloilla pilven punertavan siellä. 
Pilvi ollut ei lainkaan, 
tunsi kultansa laivan. 
Ylistetty nyt Luoja maan sekä taivaan!

Niin minä, neitonen, sinulle laulan 

:,: Niin minä, neitonen, sinulle laulan 
kuin omalle kullalleni. :,:    
:,: Jos olis’ valtaa, niin kuin on mieli, 
niin ottaisin omakseni. :,:    
 
:,: Vaan minä olen kuin taivaan lintu, 
ei ole mulla majaa. :,: 
:,: Ei ole mulla ystävää, 
ei ole lohduttajaa. :,:  
 
:,: Kullallein minä laulelen 
ja kellekkäs minä muille. :,:    
:,: En minä laula kallioille 
enkä metsän puille. :,:    

Har du visor min vän
(säv./ san./ Bengt Ahlfors)

Har du visor min vän, sjung dem nu! 
För nu är tiden då visor ska sjungas 
och den som ska sjunga är du! 
I morgon är kanske för sent, min vän. 
Så synd om de sånger som aldrig blir sjungna! 
Så tala inte om visor med mig. 
Låt visorna tala för dig. 
  
Vill du älska min vän, gör det nu! 
För nu är tiden för kärlek inne 
och den som ska älska är du! 
I morgon är kanske för sent, min vän. 
Så synd om den längtan som aldrig har vågat! 
Så tala inte om kärleken. 
Låt kärleken tala min vän. 
  
Vill du leva ditt liv, gör det nu! 
För nu är tiden då ditt liv ska levas 
och den som ska leva är du! 
I morgon är kanske för sent, min vän. 
Vem bryr sig då om vad du drömde och ville? 
Så vänta inte på någonting sen. 
Det är nu du ska leva min vän! 

Väliaikainen 
(säv. Matti Jurva/ san. Tatu Pekkarinen)

1. Elo ihmisen huolineen, murheineen,  
se on vain väliaikainen. 
Ilon hetki myös helkkyvin riemuineen,  
se on vain väliaikainen. 
:,: Tämä elomme riemu ja rikkaus,  
sekä rinnassa riehuva rakkaus 
ja pettymys tuo, totta tosiaan,  
väliaikaista kaikki on vaan. :,: 

2. Tuoksu viehkeinkin kauneimman kukkasen,  
se on vain väliaikainen. 
Aika kultaisen, heljimmän nuoruuden,  
se on myös väliaikainen. 
:,: Sinun tyttösi hempeä kauneus,  
sekä huulien purppurapunerrus 
ja hymynsä tuo, totta tosiaan,  
väliaikaista kaikki on vaan. :,: 

3. Hurma viinin mi mieltäsi nostattaa,  
se on vain väliaikainen. 
Ja se heili, joka helyt sulla ostattaa,  
se on myös väliaikainen. 
:,: Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus ja pettymys tuo, totta tosiaan,  
väliaikaista kaikki on vaan. :,:    

Kultainen nuoruus 
(säv. Kullervo Linna/ san. Tapio Lahtinen)

Lapsena tuntenut murheita en, 
riemuja vain, kohdata sain. 
Siksi kai aika tuo onnellinen 
säilyykin muistelmissain. 
 
:,: Ei kultainen nuoruus, 
jää unholaan, 
vaan muistoissain jälleen 
sen luoksein saan. :,:    
 
Päivinä nuoruuden onnellisen, 
kohdata sain, rakkaimpain. 
Hetkeä tuota mä unhoita en, 
muistoissain säilyy se ain. 
 
:,: Ei kultainen nuoruus, 
jää unholaan, 
vaan muistoissain jälleen 
sen luoksein saan. :,:    

Taas on aika auringon
(säv. ja san. Stig Olin/ suom. Jukka Virtanen)

1. Kun taas on aika auringon,  
niin uskon, siinä taika on. 
Mä sulle taitan kukkasen, 
kun vastaan riennät nauraen. 
Ja tanssipaikan suuntaan päin 
näin lähdetään me käsikkäin. 
Sun naurus tarttuu ihmisiin, 
ja uskon jälleen haaveisiin. 
 
2. lhmisten mielet lannistaa talvella pakkassää. 
Reippaankin miehen astuntaa huopanen hiljentää. 
Tuntuu kuin vuotta kymmenen jatkunut talvi ois. 
Nähdessäs’ vihdoin peipposen heität taas turkin pois.    
Kun taas on aika auringon… 
 
3. Juhlat kun Jussin-päivän on, silloin taas tarkenee. 
Loisteessa öisen auringon yksin en taikaa tee. 
Kokkoihin liekit leimahtaa, samoin myös sydämiin. 
Monikin kenties ehdottaa toiselle: ”Eikös niin?”       
Kun taas on aika auringon… 

Kalliolle, kukkulalle
(trad./ säv. Kaj Chydenius)

Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani. 
Tule, tule tyttö nuori jakamaan sen mun kanssani. 
Jollen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois 
muille maille vieraille etten sua nähdä vois.